Droseraceae. Kihokkikasvit.

Drosera rotundifolia L., Pyöreälehtinen kihokki.

Drosera < droseros (kr) = kasteinen (lehtien nystykarvat); rotundifolia (lat) < rotundus = pyöreä ja folium = lehti.

031. Kihokki. N. s. hyönteissyöjäkasvi. Monivuotinen, 10—20 sm korkea vanakasvi. Pääjuuri puuttuu. Lehdet pyöreän vastapuikeat, leveät, pitkäruotiset, ruusukkeisessa asennossa. Lehtien yläpinnalla pitkiä, punertavia, limaa erittäviä, nuppipäisiä nystykarvoja. Kukat pienet, valkoiset, kiemurassa. VII. Soilla, varsinkin rahkasoilla ja rämeillä; yleinen koko maassa. Levinneisyys: Eurooppa, Aasia.

Kihokissa on erästä haihtuvaa oksinaftokinonipitoista ainetta, hiukan parkkiainetta ja useita kasvihappoja sekä lehtien nystykarvain tahmeassa eritteessä erästä pepsinin tavoin munanvalkuaisaineita hajoittavaa fermenttiä.

Kasvin aineet saavat sisällisesti nautittuina aikaan reumaattisia kipuja niskan ja selän lihaksissa sekä nivelissä, katarrillisen tilan hengityselimissä ankarine yöllisine yskäkohtauksineen, joita seuraa ylenanto ja verenvuoto nenästä; suun ja kielen limakalvojen märkäisen tulehduksen ja ankaran mahakatarrin polttoineen, ulostusten käydessä puuromaisiksi, joskus limaisiksi ja verisiksi.

Kihokkia on viime aikoina ruvettu uudelleen suosittelemaan erityisinä valmisteina hinkuyskään.

Kansanlääkinnöissä sitä on kauan käytetty paitsi yskään myös vesi-, maksa- ja punataudissa [verensekainen ripuli, dysenteria]; kasvin mehua ulkonaisesti känsiin, liikavarpaisiin ja kesakkoihin.

Hauskoina seikkoina mainitsee Lönnrot kihokista: »Jos maitoa siivilöidään läpi lehtien taikka maitopyttyin laidat tahritaan niillä, saadaan siitä sakomaitoa, joka kauvan pysyy happanematta ja muuttaa sitte muunki maidon samanlaiseksi. Lehmäin kesällä myrkyllisiä sieniä syödessä ja maidon siitä pahentuessa, saadaan se läpi kihokin siivilöiten parannetuksi.»

Drosera longifolia L., Pitkälehtinen kihokki.
Drosera intermedia Hayne, Matala kihokki.

Kumpikin on ominaisuuksiltaan pyöreälehtisen kihokin kaltainen.


Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.