Rhamnus frangula L., Aropaatsama. †
Frangula alnus Mill., Frangula vulgaris Rchb.
Rhamnus < rhamnos (kr) = orapensas tai < ram (kelt) = pensas;
frangula < frangere (lat) = taittaa (puu katkeaa helposti).
1—4 m korkea, niukkahaarainen pensas tai hoikkarunkoinen puu. Kuori punertavanruskea tai (vanhempana) tumman lyijynharmaa, sisäpuolelta keltainen; korkkihuokoset verraten tiheään sijoittuneet, lyhyet, poikittaiset, silmäänpistävän kirkkaat. Lehdet tummanvihreät, kiiltävät, vuoroittaiset, leveänsoikeat tai vastapuikeat, teräväkärkiset, ruodilliset, ehytlaitaiset. Kukat pienet, vihertävänvalkeat, kaksineuvoiset, 5-heteiset, lehtihankaisissa, riippuvissa sarjoissa. Hedelmä herneenkokoinen, pallomainen, aluksi vihreä, sitten punainen ja kypsyttyään kiiltävän musta, enintään 3-siemeninen luumarja. VI, VII. Lehto-, viita- ja rantametsiköissä Kemin Lappiin saakka. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois- ja Länsi-Aasia, Pohjois-Afrikka.
Varren ja oksien tuoreessa, limaisessa ja imelähkössä kuoressa on frangulini-glykosidia (6—7 %), joka hydrolysoituu emodiniksi (= trioksimetyliantrakinoni), krysofaanihapoksi (= dioksimetyliantrakinoni) ja ramnoosiksi. Oksimetyliantrakinoneja on myös vapaana varastoidussa, muttei tuoreessa kuoressa, ja niiden määrä lisääntyy rohdoksen vanhetessa. Frangulinia on edelleen silmuissa ja hedelmissä.
Frangulini-glykosidi ja varsinkin siitä vähitellen vapautuvat ja sentähden vasta suolen alemmassa osassa vaikuttavat aktiviset aineet, ennen kaikkea emodini, ovat tärkeitä, limakalvon ärsytyksen kautta peristaltiikkaa heijastuksellisesti (reflektorisesti) kiihottavia ulostusaineita. Koska ne eivät sopivissa annoksissa aiheuta mitään huomattavampia ärsytysilmiöitä, on aropaatsama hyvä pitkällisessä ummessa, joka johtuu peräsuolen sairaalloisesta velttoudesta. Ärsytysilmiöt puuttuvat kuitenkin vain silloin, kun käytetään vähintään vuoden varastossa seisonutta tai 100 asteeseen kuumennettua kuorta. Tuoreen, huomattavasti vaikuttavamman aropaatsaman kuoren nauttimisesta on usein seurauksena pahoinvointia, ylenantoa ja etenkin koliikkikipuja.
Aropaatsamamyrkytykset ovat harvinaisia. Liian suurten annosten käytöstä on seurauksena ankara, kolerantapainen, verinenkin ripuli ja raskaudentilassa, olosuhteista riippuen, keskenmeno. Onneksi aropaatsaman kuoressa on vain vähän paikallisesti kovin kiihottavaa krysofaanihappoa, joka voi imeytymisen kautta aiheuttaa kuolemaankin päättyvän munuaistulehduksen.
Myrkytystapauksissa annetaan limapitoisia aineita (Mucilago gummi arabia, Mucilago salep y. m.), opiumia tai uzaraa.
Kansan keskuudessa on aropaatsaman kuori ollut jo kaukaisista ajoista rohdoksena, mutta lääketieteessä se mainitaan ensi kerran 13. vuosisadalla. Sen jälkeen se oli pitkät ajat lääkärien unohtama. Kansan keskuudessa se on ollut jatkuvasti käytännössä.
Lääkkeeksi käytetään joko kuoresta, Cortex frangulae, valmistettua dekoktia 25:175 tai juoksevaa uutosta, Extractum frangulae fluidum, lievänä ulostusaineena. Samaan tarkoitukseen käytetään myös tästä uutoksesta tehtyä siirappia.
Marjatkin ovat lievästi ulostuttavia.—Voihin sekoitettua marjain ja kuoren mehua sanotaan hyväksi lääkkeeksi lampaan ja koiran syyhyyn.—Kuorta käytetään myös lipeän yhteydessä villan keltavärjäykseen; hedelmiä vihreävärjäykseen.
Rohdokseksi tarkoitettu paatsaman kuori kerätään noin 3 sm paksuisista oksista ja rungoista keväällä, mieluummin ennen lehtien puhkeamista eikä ainakaan enää kukkien puhjettua, parhaiten siten, että varren ympäri tehdään 20—30 sm päähän toisistaan viilloksia, jotka yhdistetään toisiinsa pitkittäisleikkauksilla, ja kuoripalaset irroitetaan. Ne kuivataan huoneen lämmössä. Kuorta on säilytettävä vähintään vuosi kuivassa paikassa, ennen kuin se kelpaa lääketieteelliseen käyttöön. Kuivaa kuorta saadaan noin puolet alkuperäispainosta.
Aropaatsamaa voidaan edullisesti viljellä kosteilla metsäniityillä joko istuttamalla juurivesoja tai taimia, joita on siemenestä kasvatettu. Istuttaminen toimitetaan keväällä. 6-vuotisista kasveista voidaan ryhtyä keräämään kuorta.
Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.
