Jump to Navigation

We've moved! The new address is http://www.henriettes-herb.com - update your links and bookmarks!

Ranunculus acer L., Niittyleinikki. †

Ranunculus (lat) = pikkusammakko (useitten leinikkien kosteasta kasvupaikasta); acer (lat) = kitkerä, karvas.

Monivuotinen, 25—75 sm korkea, lyhytjuurakkoinen ruoho. Varsi pysty, haarova, kalju; haarat tavallisesti myötäkarvaiset, kuten lehdet ja verhiökin. Alemmat lehdet pitkä-, ylemmät lyhytruotiset, vaihtelevasti liuskaiset; alempien lehtien keskiliuska kapeatyvinen. Kukat keltateriöiset, pitkäperäiset. IX. Niityillä, pientarilla, heinäpelloilla, tienvierillä j.n.e.; yleinen koko maassa. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois- ja Keski-Aasia, Pohjois-Amerikka (siirtolaisena).

Myrkyllinen. Koko kasvi on myrkyllinen siinä olevan typettömän anemonolin (= ranunkuloli) takia, josta oli puhe edellisen kasvin yhteydessä.

Niittyleinikin vaikutukset, myrkyllisyys ja myrkytystapausten hoito ovat samat kuin edellisellä kasvilla.

Gmelin kertoo kahden pojan kuolleen koko ruumiin vavahdellessa niittyleinikin juurien syönnistä. Juurta on usein sekoitettu virmajuuren (Valeriana officinalis) juurakkoon, josta sen erottaa kuitenkin helposti jo hajuttomuutensa perusteella.

Lääketieteessä ei niittyleinikkiä ole käytetty.

Kansan keskuudessa sitä on pidetty »lehtineen muserrettuna ja iholle pantuna nostamaan rakkoja, jonka kautta se hyödyttää luuvalossa [kihti] ja reisisäryssä, myös vilutaudissa [malaria] kalvoisimille sidottuna. Päälle 5—6 tunnin ei sitä kuitenkaan pidä iholla pitää, eikä välistä niinkään kauvan», kuten Lönnrot mainitsee. Kasvin käyttö aiheuttaa kuitenkin ankaria kipuja. Sisällisesti on kasvia käytetty pitkällisiin ihosairauksiin, reumatismiin ja keuhkoputkikatarriin.

Kerjäläiset ovat myös käyttäneet kasvia ammatissaan, saadakseen kasvoihinsa sääliä herättävää ihottumaa, samoin kulkurit, päästäkseen maantierasituksista johonkin sairaalaan virkistymään.

Anemonolia on todettu useista Ranunculus-lajeista, meikäläisistä lajeista ainakin seuraavista, jotka siis ovat myrkyllisiä:

Ranunculus sceleratus L., Konnanleinikki.

Konnanleinikin vaikutus ihoon on varsin voimakas. Jos hiukan hieroo kasvilla ihoa, kohoaa siihen rakkomainen ihottuma, joka saattaa levitä laajemmallekin, vieläpä käydä märkiväksi ja tuhota ihon.—Kerjäläisten ja kulkurien käytössä on konnanleinikki ollut niittyleinikkiä suositumpi.

Ranunculus bulbosus L., Sipulileinikki.

Mukulaa on käytetty rakkolaastarin tavoin. Konnanleinikki.

Ranunculus repens L., Suikeroleinikki.
Ranunculus flammula L., Tulileinikki.

»Tästä tehdään voidetta ja sidotaan valtasuonelle vilutaudissa [malaria]», sanoo Lönnrot.—Hevoset saavat tulileinikin syönnistä maksatulehduksen. Kokonaisten lammaslaumojen sanotaan kuolleen syötyään kasvia keväällä suuria määriä.

Ranunculus glacialis L., Jääleinikki.

Alppien asukkaat käyttävät jääleinikkiä hiostusaineena.

Ranunculus ficaria L., Mukulaleinikki.

Mukulaleinikissä eli maapähkinässä on erästä saponinia, anemonolia vain nimeksi, paitsi juurissa ennen kukkimista.

Kasvista saatua ekstraktia suositellaan vieläkin tehokkaana peräpukamavaivoihin. Lönnrot mainitsee kasvin käytöstä: »Tuoreena muserrettu ja ihran kanssa seotettu hyvä voide peräpukamiin ja kaulakupuihin, kun ynnä sen mehua maidonherassa nautitaan, joka myös on hyvää kerpukkiin. Juuret ennen kukkimista tuikeita, jotta jos muserrettuina iholle pannaan, vetävät kuin sinappi tahi rakkolaastari».

Ranunculus lingua L., Jokileinikki.

»Iholla pidettynä nostattaa rakkoja», mainitsee Lönnrot.

Ranunculus Baudotii Godr., Merisätkin.
Ranunculus paucistamineus Tausch, Purosätkin.
Ranunculus peltatus Schrank, Järvisätkin.

Voi olla, että muissakin leinikeissä on anemonolia, jonka määrä on eri lajeissa hyvin vaihteleva.

Ranunculaceae-heimon kasveissa on anemonolia leinikkien ulkopuolella lisäksi ainakin seuraavissa kasvilajeissa, jotka niin muodoin ovat myrkyllisiä:

Hepatica triloba Gil., Sinivuokko.

Sinivuokossa on anemonolin ohella erästä tutkimatonta hepatrilobini-glykosidia.

Kasvia on kansan keskuudessa käytetty keitteenä maksa- ja munuaistauteihin sekä verenvuotoihin sisällisesti.

Anemone nemorosa L., Valkovuokko.

Kolmenkymmenen valkovuokon verson (ilman juuria) on todettu aiheuttaneen täysikasvuiselle kuoleman. Lehmien syötyä tuoreita valkovuokkoja on niillä esiintynyt jalkojen vapisemista, verivirtsaisuutta ja verta ulostuksissa sekä kuolema muutaman päivän kuluttua.

Anemone ranunculoides L., Keltavuokko.

Keltavuokon mehulla myrkyttävät kamtshatkalaiset nuoliaan.

Pulsatilla pratensis (L.) Mill., Ahojen kylmänkukka.

Kaikki kasvinosat ovat myrkyllisiä. Versossa on anemonolia ja sen tehottomia hajaantumistuloksia: anemoninia ja anemonihappoa; juurakossa taas on erästä saponinia.

Tuoretta, polttavan karvasta versoa, Herba pulsatillae) on käytetty pulsatillatinktuuran ja -ekstraktin valmistukseen. Versoa käytettiin ennen lääketieteessä astmaan, hinkuyskään, kouristuksiin ja yksipuoliseen päänsärkyyn 0,1—0,4 g pulvereina, pillereinä tai infuusina 1:20—50.

Kansan keskuudessa on kasvin mehua käytetty ulkonaisesti reumatismiin ja kihtiin; Lönnrotin mukaan kuivatun kasvin keitettä ja paloiteltua, kuivattua kasvia sinänsäkin sisällisesti kaihen ja muiden silmävikojen lääkkeenä ja kasvin keitevettä ulkonaisesti märkähaavoihin.—Tämänkin kasvin mehua mainitaan kamtshatkalaisten käyttävän nuolimyrkkynään.

Trollius europaeus L., Kullero.
Actaea spicata L., Musta konnanmarja.

Konnanmarjan mustat, pitkähköt marjat ovat aiheuttaneet myrkytyksiä.

Kansan keskuudessa on mustaa konnanmarjaa käytetty lääkkeenä: verson keitevettä ihotauteihin, astmaan ja kaulakuputautiin ja juuresta valmistettua puuroa rauhasturvottumiin hauteena. Lönnrot mainitsee lisäksi kasvista: »Yksi ainoa marja on kanoja sekä muita lintuja surmannut. Väkevä juuriliemi karkoittaa luteet. Marjamehusta saadaan alunoin mustaa läkkiä.»

Kaikki edellämainitut Ranunculaceae-heimon kasvit voivat aiheuttaa senlaatuisia myrkytyksiä kuin rentukan yhteydessä (s. 108) on kuvattu, ja näiden myrkytysten hoitokin on sama kuin rentukkamyrkytyksessä.


Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.



Main menu 2