Cynanchum vincetoxicum (L.) RBr., Käärmeenpistonyrtti. †

Vincetoxicum officinale Moench, Asclepias vincetoxicum L.
Cynanchum < kyon (kr) == koira ja ankho (kr) = surmata;
vincetoxicum (lat) sanoista vinco = voitan ja toxicum = nuolimyrkky (vastamyrkky).

Monivuotinen, monivartinen, 30—80 sm korkea ruoho. Juurakko runsaasti haaroittunut. Lehdet vastakkaiset, puikeat, lyhytruotiset, ehytlaitaiset, pitkä- ja suippokärkiset. Kukat valkeat, noin 10 mm leveät, varrellisissa, sarjamaisissa, lehtihankaisissa viuhkoissa. Hedelmät litumaiset, 2-tuppiloiset, 5 sm pitkät, keltaiset, pitkäkarvas et, äkkiä avautuvat. Siemenet mustanruskeat, toisessa Päässään silkkihaituvaiset. Koko kasvissa, mutta varsinkin juurakossa, on tuoreena omituinen, pistävä haju ja aluksi äitelä, sitten kirpeä maku. VI, VII. Kallioilla ja kuivilla kivikkomailla Lounais-Suomessä; harvinainen. Levinneisyys: Eurooppa.

Myrkyllinen. Koko kasvissa, mutta erikoisesti juurakossa ja lisäjuurissa, on vincetoksini- (= asklepiadini, cynankini) glykosidia ja saponinin kaltaista asklepiashappoa. Vincetoksini on keltaista ja karvaanmakuista.

Vincetoksini on vaikutuksiltaan akonitinin kaltainen varsinkin keskushermostoon ja sydämen toimintaan nähden (ks. s. 104). 0,2 gramman annos saa aikaan ylenannon; pienemmät annokset vaikuttavat ulostuttavasti.

Myrkytys alkaa syljenerityksellä, ylenannolla ja ripulilla ja jatkuu lyhyen kouristustilan jälkeen keskushermoston, sydän- ja selkärankalihaksien lamaantumisena, päättyen kuolemaan. Toipumistoiveet ovat huonot.

Hoito on myrkytystapauksissa sama kuin akonitinimyrkytyksissä (ks. s. 105), mutta verenkierron hoitoon kiinnitetään kuitenkin suurempaa huomiota.

Ennen käytettiin lääketieteessä juurakkoa, Radix vincetoxi = Radix hirundinariae, vesitaudissa [nestekertymä], lavantaudin tapaisessa kuumeessa, rokoissa ja käärmeenpuremissa (josta kasvin nimi), mutta se on nyt kokonaan hylätty ja enää vain eläinlääkinnöissä käytetty.

Kansan keskuudessa on juurakkoa käytetty sisällisesti oksetusaineena ja tuoreesta kasvista puserrettua mehua ulkonaisesti hyvänä lääkkeenä vanhoissa märkähaavoissa.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.