Jump to Navigation

We've moved! The new address is http://www.henriettes-herb.com - update your links and bookmarks!

Jalkineet.

[image:14454 align=left hspace=1]"Tallussa vaan, mistä ne kalossikkan kaikillen tullee."
(Hämäläinen sananparsi.)

Tallukkaat käyttöjalkineina.
Tallukkaiden valmistaminen.
Työvälineet.
Työvälineitten hankkiminen.
Tallukasainekset.
Toppapohjat.
Toppausnyöri.
Pohjan toppaus.
Päälliset.
Pohjaus.
Tohvelit.
Lestillä tehdyt tohvelit.
Ilman lestiä tehdyt tohvelit.
Turkisjalkine "tammelainen koipi".

Elinvoimainen jalkineteollisuutemme käytti rauhan aikana huomattavassa määrin ulkomaista raaka-ainetta, m.m. kaikki pohjanahka oli etelä-amerikkalaista ja australialaista alkuperää. Vastapainoksi vietiin omia nahkatuotteitamme ulkomaille ja näin meneteltiin syystä, että esim. Etelä-Amerikasta tullut erittäin paksu nahka sopi paremmin anturanahkaksi kuin ohuemmat kotimaiset nahkamme ja oli lisäksi sitä huomattavasti halvempaa. Kun suomalaisesta vuodasta, josta ulkomailla valmistettiin etupäässä hienonahkoja, saatiin vientitavarana korkea hinta, oli tällainen kauppa kaikinpuolin sekä järkevää että taloudellista. Jalkineteollisuutemme valmisti huomattavia määriä myös kumijalkineita, n. 40 % koko tuotannostaan, ja oli näihin käytetty raaka-aine kokonaan ulkomaista.

Kun sota katkaisi melkein kaikki ulkomaiset kauppasuhteet, on jo neljättä vuotta saatu tulla toimeen melkein kokonaan kotimaisen raaka-aineen turvin. Jos kotimainen vuotatuotanto olisi pysynyt rauhanaikaisella tasolla, olisi nykyinen jalkinetilanteemme puolta parempi, mutta sota on hävittänyt myöskin karjakantaamme ja lisäksi aiheuttanut sen, etteivät läheskään kaikki vuotien omistajat toimita kauppaan noita tärkeitä raaka-aineita. Jalkineteollisuus saakin nyt neljäntenä sotavuonna käytettäväkseen vain puolet siitä vuotamäärästä, mikä maassamme normaalivuosina lähetettiin kauppaan. Kun ulkomailta tämän lisäksi on saatu vain aivan pieniä eriä paksua nahkaa sekä jonkin verran kumin korvikeita, niin ei olekaan ihme, että jalkineteollisuutemme tuotanto on laskenut nahka- ja kumijalkineiden osalta noin neljännekseen entisestään. Kun tästä valmistemäärästä tulee ensi kädessä armeijan saada jalkineet sotilailleen, niin ei ole kovinkaan suuri se kumi- ja nahkajalkineitten määrä. joka voidaan toimittaa siviiliväestölle. Ja ne vähätkin jalkineet, jotka markkinoille tulevat, eivät kestävyyteensä nähden ole rauhanaikaisten veroisia nimenomaan juuri raaka-aineitten laadun takia. Kumi- ja nahkajalkineitten kauppa onkin määrätty tapahtuvaksi ainoastaan ostolupien ja niihin verrattavien vakuutuskaavakkeitten perusteella ja annetaan ostolupia etuoikeutetusti niille, jotka työtä tehdessään joutuvat oleskelemaan ulkosalla. Sisätyötä tekevät sekä muu siviiliväestö saavat tulla toimeen korvikejalkineilla.

[image:14455 align=left hspace=1][image:14456 align=right hspace=1]Jalkineteollisuutemme on nimittäin sota-ajan vaatimusten mukaisesti hyvin joustavasti siirtynyt korvikejalkineitten valmistamiseen käyttäen raaka-aineena etupäässä puuta ja paperikangasta, siis varmasti kotimaisia aineksia. Näistä korvikkeista tehdään: kaikenlaisia miesten, naisten ja lasten jalkineita alkaen avonaisista kesäsandaaleista ja tohveleista aina työjalkineisiin saakka. Jalkineliikkeemme, joiden näyteikkunat ja hyllyt rauhan vuosina olivat kukkuroillaan mitä useamman laatuisia nahkakenkiä, voivat pula-aikana asettaa näytteille vain korvikekenkiä. Ja ostava yleisö, jonka vaatimukset viimeisinä normaalivuosina olivat jo niin suuret, että tehtaitten oli valmistettava satoja uusia malleja jokaista vuoden kulutuskautta varten, vieläpä omat mallinsa kullekin suuremmalle liikkeellekin, jotta vain valikoimisen vara olisi ollut kyllin suuri -- niin, tämä yleisö, jonka oikkujen tyydyttämiseksi tehtaat lähettivät kauppaan mitä yllättävimpiä kenkäkeksintöjä, saa nyt tyytyä koko lailla vaatimattomammasta valikoimasta löytämään sopivan verhon jalallensa. Ja löytää myöskin. Sillä korvikekenkä on -- hieman jäykästä puupohjastaan ja nahkaa kankeammasta paperipäällisestään huolimatta -- mukava jalkine jo heti näin syntymänsä jälkeisenäkin vuonna. Ja se tulee varmaan pian kehittymään suureenkin kukoistukseen niin laatunsa kuin muotonsakin suhteen. Sillä kun hätä kerran on pannut keksimään käyttökelpoiseksi osoittautuneen korvikejalkineen, keksitään sille myöskin pian lisää niitä ominaisuuksia, jotka tekevät sen sekä sieväksi että mukavaksi käyttää -- nuo kun ovat niitä ominaisuuksia, joita nykyajan ihminen kengältään vaatii. Ja koska meillä maassamme on melkein loputtomasti käytettävänä sekä puuta että paperia, onkin meillä täysi syy juuri näistä aineksista valmistaa korvikejalkineita ja kehittää ne sellaisiksi, että niiden käyttöä voidaan jatkaa normaaliaikojenkin palauduttua. Nahka- ja kumijalkine tulee nimittäin silloin olemaan ehkä nykyistäkin kalliimpi, puu- ja paperiaineksista tehdyn voidessa pysyä hinnaltaan huomattavasti halvempana. Paitsi tehdastekoisia korvikejalkineita käytetään pula-aikoina paljon monenlaisia kodeissa valmistettuja pula-ajan jalkineita, joista varsinkin tallukkaat ja tohvelit meidän maassamme ovat jo vanhoista ajoista saakka olleet käytettyjä. Seuraavassa esitetään niiden valmistamista niin paljon, että aloittelija voi päästä työhön käsiksi. Enemmän neuvoja ja malleja saa lähdekirjallisuusluettelossa mainituista kirjasista.

Tallukkaat käyttöjalkineina.

[image:14457 align=left hspace=1]Niihin aikoihin, jolloin kaikki kengät valmistettiin käsityönä, joko arvokkaiden suutarimestarien verstaissa tai talosta taloon kulkevien kyläsuutarien tilapäisten työjakkarain ääressä, käytettiin maassamme myöskin sangen yleisesti pehmeätä kangasjalkinetta, tallukasta. Varsinkin Häme oli kuuluisa hyvistä tallukkamestareistaan, samoin satakuntalaispitäjä Tyrvää, koska kansan kesken sanottiin, että "tallukkaista tyrvääläinen tunnetaan".

Kalliin ja vain ammattimiehen käsissä syntyvän nahkajalkineen rinnalla olikin kotoisista kangasaineksista ja kotoisin voiminkin valmistettava tallukas erittäin käyttökelpoinen kylmän ja kuivan vuodenajan jalkine. Paitsi kotivalmisteina syntyi vielä vuosisadan vaihteen aikana tallukoita lukuisissa mestarien verstaissa, joista niitä lähetettiin niin kauppiaiden myymälöihin kuin markkinoiden kojuihinkin myytäväksi. Mutta sitä myöten kuin tehdasvalmisteiset kengät valtasivat maamme jalkinemarkkinoita, hävisivät myöskin tallukkaat ensin kauppojen hyllyiltä ja sitten vähitellen unohtui niiden valmistaminen kotienkin piirissä. Onneksi on tämä kotoinen taito kuitenkin joillakin tahoilla säilynyt, niin että aina silloin kun pula-aika tekee nahkajalkineitten saannin vaikeaksi, vielä löytyy joku vanha tallukkamestari, jonka neuvojen perusteella ryhdytään uudelleen elvyttämään tallukoiden valmistamistaitoa. Näin kävi esim. ensimmäistä maailmansotaa seuranneina köyhinä vuosina, ja kerrotaan silloin jälleen tyrvääläisten loistaneen tallukkaiden tekemistaidollaan. Vielä vuonna 1920 käyttivät Tyrväällä yhteiskoulun oppilaat yleisesti talvijalkineina tallukaita, toiset siitä syystä, että nahkakengät olivat kalliita, useimmat siksi, että jalat nahkakengissä palelivat, mutta tallukkaissa pysyivät suloisen lämpiminä.

Tallukkaiden valmistaminen.

Ei siis olekaan ihme, että meillä nyt toisen maailmansodan aikana, jolloin sodan synnyttämä pula-aika on pitempi kuin milloinkaan aikaisemmin, jälleen tallukas on päässyt kunniaansa. Sillä niin pian kuin nahkapulaa alkoi ilmetä ja jalkineiden saanti vaikeutua, alettiin työtuvissa, kursseilla ja ompeluseuroissa opetella tallukoiden tekoa ja kasvattaa mestareita, jotka sitten puolestaan eri puolella maata ovat levittäneet taitoaan laajojen piirien keskuuteen. Näin onkin sotavuosina opeteltu tätä hyödyllistä taitoa ja tallukkaista on jälleen tullut suosittu korvikejalkine niin aikuisille kuin lapsillekin. On myös ilmestynyt paljon uusia tallukkamestareita, joiden käsissä on syntynyt mitä mallikkaimpia jalkineita, sillä tallukkaan oppii kyllä valmistamaan kuka hyvänsä neulan ja langan käyttäjä, mutta oikein siro ja mallikas syntyy vain taitajan käsissä -- niinkuin yleensä kaiken käsityön kysymyksessä ollen. Aikaa ja malttia tulee tallukkaan tekijällä myöskin olla. Kun tietää, että esim. miehen tallukan pohjaan on pisteltävä toista tuhatta tikkiä, jotta pohjasta tulee vahva ja ryhdikäs, niin ymmärtää kyllä, ettei tallukas synny ihan käden käänteessä.

Työvälineet.

[image:14458 align=left hspace=1]Tallukan teossa on lesti tärkein. Sen tulee olla sopivan kokoinen ja hyvän mallinen. Tavallinen kengänlesti ei sovi, sillä tallukaslesti on tasa- eli suorapohjainen ja tavallista kengänlestiä hiukan leveämpi sekä paksumpi kärkipuoleltaan. Toiseksi tärkeimmät ovat mallikkaat kaavat, joiden mukaan eri osat leikataan.

Lisäksi tarvitaan työssä suora ja väärä naskali, pari parsineulaa tai äimää, joista toinen vääristetään pohjan kiinnitystä varten, silmäneuloja, muutamia nauloja, sakset, puukko, vasara, hohtimet tai pihdit sekä nastankiinnityspihdit tai rautapultti.

Työvälineitten hankkiminen.

Kaavoja erilaisia tallukoita varten saa tilata os. Nuorten Talkookeskus, Helsinki, Kaisaniemenkatu 13, 6. kerros. Kaavojen hinta on 2 mk kappaleelta. Lestejä valmistaa Oy. Rakentaja Karkussa. Hinnat parilta: lasten 25:50, poikain 29:50, nuorukaisten 33:75, naisten 37:75, miesten 41:-- (+15 % liikevaihtovero). Suutareilta saa vanhoja kenkien lestejä ja niitä voidaan käyttää tallukkalesteinä leventämällä ja paksuntamalla kärkeä.

Muita työvälineitä (naskali, parsineula, silmäneula, sakset ja puukko) on monella itsellään ja saa niitä myös kaupoista.

Tallukasainekset.

[image:14459 align=left hspace=1]Tallukkaan pohjiksi käytetään huopaa esim. rikkinäisten huopasaappaitten varsista tai remmiä taikka valmistetaan toppapohjat.

Ensinnämainitut ovat käyttökelpoista pohja-ainesta sellaisenaan, sen sijaan toppapohjat valmistetaan kankaasta. Tähän kelpaa kaikki uusi tai käytetty kangas. Kestavin pohja saadaan ohuista pellava- tai puuvillakankaista, mutta sellaisten puutteessa sopii välipohjiksi myöskin villakangas, säkki jne. Pintakerroksen tulisi olla paksua rohdinkangasta. Toppaus suoritetaan vahvalla nyörillä. Parhain nyöri saadaan pellava- tai rohdinlangasta tai pellavista kiertämällä. Myöskin voi käyttää purjenyöriä, hauenkoukkusiimaa t.m.s.

Tallukkaan päälliseksi sopii käytetty villakangas, kunhan se on kestävää ja paksua, vanhat ulsteri- ja talvitakkikankaat ovat erinomaisia. Vuoriksi soveltuu villakangas, flanelli y.m.s., välivuoriksi mikä tahansa pehmeä kangas tai trikoo. Sukkavarsitallukassa tarvitaan sitäpaitsi puolisukka sekä lujaa ompelulankaa. Kenkävarsitallukkaaseen tarvitaan nauhoitusrenkaita ja ompeluun tavallista ompelulankaa.

Toppapohjat.

[image:14460 align=left hspace=1]Piirretään lestin pohjakuvio paperille ja leikataan kaava noin 1,5 sm suuremmaksi. Tämän mukaan sitten leikataan pohjakankaita 30-40 kpl. riippuen kankaan vahvuudesta. Leikataan rohdinkankaasta tai sen puuttuessa säkistä tai paksusta puuvillakankaasta leveät kappaleet. Niiden päälle ladotaan pohjalliset katsoen, että samaa kangasta tulee aina kumpaiseenkin yhtä paljon, muuten ei pohjista tule samanpaksuiset. Pohjalliseen pistetään kantapuolelle pari kolme ylimääräistä kangasta, sillä kanta kuluu tavallisesti ensinnä loppuun. Kun kankaat on ladottu päällekkäin, harsitaan ne yhteen huolellisesti lävitse pistäen ja reuna tasoitetaan kaavan ääriviivaa myöten. Jos pohja on kovin paksu, voi reunaa ohentaa leikkaamalla muutamista välikankaista reunat kaavan sisäpiirrosta myöten. Sitten käännetään alimmainen leveä pohjallinen reunan yli ja harsitaan huolellisesti sisäpohjaan kiinni tasoittaen hyvin kärkeen ja kantaan muodostuvat rypyt.

Toppausnyöri.

Toppausnyöri valmistetaan siten, että otetaan esim. pellavalangasta noin 4-5 m pitkiä pätkiä 10-15 kpl, ohennetaan näin syntyneen nyörin kumpainenkin pää n.s. sukaimeksi katkomalla langat hiukan eripituisiksi. Nyöri kiinnitetään keskeltä johonkin koukkuun ja kierretään kumpainenkin puolisko myötäpäivään lievähköön kierteeseen, sitten kierretään puoliskot yhteen vastapäiseen suuntaan. Sukain aukaistaan, mikäli se on kiertynyt, ja kierretään kämmenellä polvea vasten hyvin tiukkaan. Sukaimen tulee olla niin ohut, että se hyvin menee parsineulan tai äimän silmään.

Pohjan toppaus.

Pohjan toppaus aloitetaan keskeltä. Pistojen tulee olla lyhyitä ja ne on vedettävä niin tiukkaan, että painuvat kankaaseen. On myös katsottava, että tikit tulevat joka kierroksella lomittain. Toppauksessa käytetään paksua suoraa naskalia. Kun pohja on näin topattu sisäpiirrosta myöten, alkaa reunan nosto. Reuna taivutetaan, mikäli se taipuu, ja ensimmäinen kierros topataan viimeisen pohjakierroksen viereen (ulkopohjasta katsoen) niin, että tikit pohjan sisäpuolella tulevat viimeisen pohjakierroksen sisäpuolelle, siis menevät vinoon läpi kierroksen. Kun on päästy ympäri, lyödään reuna vasaralla ja toinen kierros mennään läheltä reunaa niin, että tikit tulevat edellisen kierroksen tikkien kohdalle. Näiden toppauskierrosten väliin tulee päällisenkiinnitystikkaus, jonka tikit sopivat mainiosti edellisten lomiin. Jos reunan nosto on hyvin onnistunut, reuna muodostaa pohjan kanssa jokseenkin suoran kulman.

Päälliset.

Yleisin ja ulkokäytössä parhain on n.s. kenkävarsipäällinen. Ensin otetaan mitta jalasta ja lestistä rinnan ja kantapään ympäri sekä nilkan vahvuudesta. Näin saaduilla mitoilla leikataan neljä samanlaista päälliskappaletta, samoin neljä vuorikappaletta ottaen huomioon saumanvarat. Lisäksi leikataan välivuori, mikäli sitä halutaan, sekä kannan taakse pienet vahvikelaput jotain kovaa kangasta. Välivuori ja vahvikelaput harsitaan vuoriin niin, etteivät ne tule reunatikkaukseen. Ne ovat siis saumanvaroja pienemmät. Sitten yhdistetään päällisten puoliskot takasaumalla, samoin vuorikappaleet. Saumat ommellaan auki. Sitten asetetaan päällisen ja vuorin oikeat puolet vastakkain ja ommellaan yläreunoista yhteen alkaen kaavaan merkitystä katkoviivasta ja kiertäen samaan kohtaan toisella puolella. Näin tehden kärjet jäävät toistaiseksi auki. Sitten päällinen käännetään, joten reunaommel jää sisäpuolelle. Nyt reuna vahvistetaan ompelemalla rivi tai pari hyvin lähelle reunaa sekä seuraava ommel noin 2 sentin päähän edellisestä. Siihen väliin tulevat nauhoitusrenkaat. Varsinainen päällistentikkaus on makuasia ja voi sen toimittaa suoraan ylhäältä alas, vinoon reunatikkauksen suuntaan tai muodostaen erilaisia kuvioita. Kärki jätetään edelleenkin vapaaksi. Vasta sitten, kun täytetikkaus on suoritettu, yhdistetään päällinen ja vuori kärjessä samoin kuin kannan takanakin, niin että saumat jäävät sisäpuolelle. Kielen eli iltin, joka on leikattu päälliskankaasta 5-6 senttiä leveäksi ja alaspäin kapenevaksi, voi tikata koneella reunoilta ja ommella kiinni käsin. Nauharenkaitten kiinnitys toimitetaan pihdeillä, mutta jos sellaisia ei ole, toimitetaan kiinnitys seuraavasti: päällisen aukon reunoihin pistetään puu- tai luupuikolla reiät, nastat painetaan ulkopuolelta reikiin ja lyödään sisäpuolelta halki sopivalla rautapultilla sitten vasaralla tasoittaen.

Sukkavarsitallukassa vedetään ensinnä sukka lestille ja poistetaan sukan rinnasta soikea pala niin, että sukan varsi tulee pystysuoraan asentoon. Päällinen leikataan kaavojen mukaan niin suureksi, että jalka mahtuu aukosta sitten, kun kannantausta on yhdistetty. Sukan päälle asetetaan ensin välipäälliset ja niiden päälle päällinen niin, etteivät alla olevat kankaat näy aukosta. Takasauma asetetaan keskelle kantaa ja lyödään kiinni lestiin naulalla sitten, kun väliin on asetettu vahvikelappu. Päällinen kiinnitetään aukon reunasta rinnan kohdalta. Seuraava työ selvitetään jälempänä pohjauksen yhteydessä.

Pohjaus.

Kun päällinen asetetaan lestille, katsotaan, että kannantaus on suorassa ja lyödään sinne naula. Lestin pohjaan naulataan kangaspohjallinen. Sitten pingoitetaan päällinen lestin reunan yli ja naulataan lestin pohjaan sekä harsitaan huolellisesti pohjalliskankaaseen. Suuremmat rypyt leikataan pois ja pienemmät tasoitetaan. Keskelle asetetaan pohjan täytteeksi tilkkuja ja päällimmäiseksi ommellaan tavallinen pohjallinen, sitten kun naulat on poistettu. Kannan takana olevaa naulaa ei saa poistaa ennen kuin tallukas on valmis. Kaikkien tallukkaiden ja tohvelien lestille asetus on samanlainen.

[image:14461 align=left hspace=1]Nyt alkaa pohjan kiinnitys. Toppapohja asetetaan paikoilleen ja lyödään kiinni kolmella naulalla. Sitten otetaan noin kymmensäikeinen pellavanyöri ja siihen väärä neula. Väärällä naskalilla pistetään reikä reunan sisäpuolelta etuviistoon ulkopuolelle ja vedetään nyöri siihen, pistetään lyhyt takatikki ulkopuolelta taas etuviistoon ja vedetään nyöri tiukalle, niin että tikki painuu hyvin kankaaseen. Nyt pistetään noin sentin mittainen tikki päälliseen kaikkien kankaiden läpi ja sitä seuraava kuten ensimmäinenkin pohjan reunasta ulkopuolelle. Näin jatketaan ympäri. Kiinnitys aloitetaan tavallisesti sisäsivulta. On aina katsottava, etteivät tikit näy päällisen ja pohjan reunan välistä. Toppapohjaan voi, jos haluaa, ennen kiinnitystä asettaa nahasta tai kumista kantalapun naulaamalla, mutta on muistettava päättää naulat sisäpuolelta, muuten ne pistävät jalkaan.

Huopa- ja remmipohjat leikataan ensin sopivan kokoisiksi ja naulataan paikoilleen. Jos haluaa, voi niihinkin asettaa kantalapun naulaamalla tai ompelemalla. Kiinniompelu suoritetaan purje- tai pikilangalla, yhdellä langalla samoin kuin toppapohjatallukkaassakin tai kahdella langalla siten, että ommellaan läpi pohjan ja päällisen pistäen aina neulat vastakkain samasta reiästä. Näin syntyy tavallista kengän pohjatikkausta. Työssä käytetään lyhyitä tikkejä, jotka vedetään tiukkaan.

Kun pohjan kiinnitys on suoritettu, tallukas on valmis, paitsi sukkavarsitallukkaissa suoritetaan vielä päällisen tikkaus. Otetaan jotain lujaa lankaa ja aletaan tikkaus yläreunasta. Tikit pistetään lomittain ja rivien väliä jätetään noin sentti. Jokainen tikki on pistettävä läpi kaikkien kankaiden. Jos tallukas myöhemmin venyy liiaksi, voi sitä tiukentaa tällaisilla päällispistoilla.

Valmiiden tallukoiden sisään voi vielä panna irtopohjan, tavallisen tai pahvista leikatun ja pehmustetun taikka paksun kankaan.

Tohvelit.

[image:14462 align=left hspace=1]Tohveleita voidaan valmistaa samoin kuin tallukoitakin, siis lestiä käyttäen tai sitten ilman sitä. Työvälineet ovat samat kuin tallukanteossakin, aineksina voidaan käyttää vielä useammanlaatuisia kudoksia kuin tallukoita tehtäessä, koska tohvelit ovat tarkoitettuja yksinomaan sisäkäyttöön.

Lestillä tehdyt tohvelit.

Kun päälliset ja vuorikappaleet on leikattu esim. vanhasta huovasta, asetetaan ne niin, että päällispuolet tulevat vastakkain. Sitten ommellaan kappaleet yläreunasta yhteen, minkä jälkeen ne käännetään ja ommellaan kannan takaa. On katsottava, että päällisen ja vuorin kannantaussaumat tulevat täsmälleen vastakkain. Kärkiä ja kantaa varten leikataan kovikkeet jostain kovasta kankaasta tai nahasta ja asetetaan ne vuorin ja päällisen väliin. Tämän jälkeen seuraa varsinainen päällisen tikkaus, joka suoritetaan koneella. Ensin tehdään kärki- ja kantakovikkeen tikkaus tihein rivein. Sitten yläaukon reunaan ommellaan kaksi ja noin kolmen sentin päähän useampia rivejä noin sentin välimatkoin. Tohveli on valmis asetettavaksi lestille.

Tohvelien samoinkuin tallukkaiden päällisiä voi valmistaa leikkaustavoiltaan erimallisia. Kun ensinnä perehtyy tekotapaan yleensä, on helppo soveltaa käytäntöön omaa makuaan.

Ilman lestiä tehdyt tohvelit.

Kun tohveleita valmistetaan ilman lestiä, tikataan pohja ompelukoneella ja se kiinnitetään päälliseen käsin ompelemalla. Työtapa on seuraava.

Pohjiksi voidaan käyttää mitä tahansa ja huonoakin kangasta, vanhaa huopaa, mattoa, vanutettua syylinkiä y.m.s. Jos käytettävissä oleva kangas on esim. ohutta pumpulikangasta, on pohjaan käytettävä ainakin 10 kangaskerrosta ja päällimmäiseksi, siis ulkopohjaan, jotakin tiivistä ja kestävää kangasta.

[image:14463 align=left hspace=1]Pohjakankaista leikataan ilman saumanvaroja pohjakaavan mukaisia kappaleita (mikäli kaavalehden suuruusnumerot eivät sovi, on niitä suurennettava tai pienennettävä asianomaisen kenkänumeron kokoon). Kappaleet ladotaan huolellisesti päällekkäin ja aina vastaavasti samanlaatuista kangasta kumpaakin jalkaa varten, harsitaan yhteen ja tikataan koneella alkaen pohjan ulkoreunasta ja jatkaen kerros kerrokselta keskustaa kohti.

Pohjan reuna vahvistetaan lopuksi 3-4 sentin levyisellä vinokaitaleella tai tukevalla nauhalla, joka ommellaan ensin ulkopohjan reunaan, sitten käännetään toiselle puolen ja kiinnitetään tikkauksella. Jos nauhaa käytetään reunukseen, on sitä varsinkin käännepaikoissa "syötettävä", sillä muuten se vetää pohjan kupuralle. Vinokaitale ulkopohjaan käytetystä kankaasta on tietysti suositeltavin.

Jalkineen mallikkuutta ja ryhtiä voidaan lisätä vielä pahvista tehdyllä irtopohjalla, joka leikataan reunoiltaan 1/2 sm pohjakaavaa pienemmäksi, pehmustetaan hiukan esim. kangastilkuilla alta ja päältä sekä päällystetään vuorikankaalla. Irtopohja kiinnitetään parilla pistolla tohveliin sitten, kun tohveli muuten on valmis.

Päällisiksi sopii mikä tahansa vanha kangas. Jos kangas on paksua, kuten huopa, ulsteri ja paksu villakangas, käy se yksinkertaisenakin, yläreuna parilla tikkirivillä vahvistettuna. Jos kangas on ohuempaa, on tohvelit varustettava vuorilla, joksi sopii villakangas, flanelli, satiini y.m.s. Ohuimpien kankaiden ollessa kyseessä on käytettävä lisäksi välivuoria tai vanu- y.m.s. täytettä. Kannantaustan vahvikkeeksi sopii nahka tai jäykkä kangas.

Päällis- ja vuorikappaleet leikataan kaavojen mukaisesti -- tai tarpeen mukaan niitä suurentaen tai pienentäen -- saumanvarat kaavoihin lisäten. Välivuorikappaleet taas leikataan ilman saumanvaroja. Ommeltaessa on yleensä pidettävä silmällä, että vuoria ommeltaessa tehdään hieman rohkeammat saumat, jotta vuori tulee vähän päällistä pienemmäksi eikä lyö kurttuun.

[image:14464 align=left hspace=1]Pohjan ja päällisen yhdistäminen. Päälliskankaasta leikataan 2-2,5 sentin levyinen vinokaitale, joka taitetaan kaksinkerroin. Avoin puoli asetetaan pitkin päällisen alareunaa ja ommellaan siihen kiinni. Vinokaitaleen umpinaiseen reunaan ommellaan sitten pohja käsin kiinni. Jos päälliskangasta on riittävästi käytettävissa, voi kaitaleen leikata kaksi kertaa leveämmäksi, jolloin saadaan päällisen reuna vuoripuolelle ja ompelemalla se siihen kiinni. Päällisen ja pohjan yhdistäminen on parasta aloittaa takasaumasta, sillä siten saa pohjan helpoimmin suoraan. Yhdistäminen suoritetaan vaakasuorin (reunan suuntaisin) pistoin, vuoroin päällisen, vuoroin pohjan vinoreunukseen, jolloin päällisen reunusta ei joudu jalan alle.

Ilman lestiä voidaan valmistaa monenlaisia tohveleita, sekä matalia että korkeampia eli varrellisia. Varsinkin lasten tohveleita kykenee jokainen äiti ompelemaan, ja siinä vähitellen harjaannuttuaan osaa pian tehdä tohvelit itselleenkin. Lähempiä ohjeita tohvelien valmistuksessa ja hyviä malleja saa lähdekirjallisuudessa mainitusta teoksesta.

Turkisjalkine "tammelainen koipi".

[image:14465 align=left hspace=1]Tammelassa on kautta aikojen käytetty lehmän koipinahasta valmistettuja talvijalkineita, joita sielläpäin varsinkin miehet ovat tottuneet käyttämään kaiket talvikaudet. Jalkine on siitä erinomainen, ettei jalka kovimmassakaan pakkasessa palele eikä liioin suojasäällä kastu, sillä tämä "koipi" on ehdottomasti vedenpitävä. Raaka-ainettakin on maaseudun eläjillä yleensä ollut riittämiin, sillä eipä lehmien koipinahkoja muuhunkaan ole osattu käyttää.

Antura-aines saadaan nylkemällä nahka lehmän nk. takapolvesta alaspäin, ja tulee nahan polvitaive muodostamaan jalkineen kantapään. Nahka käännetään nurin ja naulataan laudan kulman ympäri kuivumaan, jolloin kantapään kohta muodostellaan halutun suuruiseksi. Kun nahka on yön ajan kuivunut lämpimässä paikassa, liotetaan sitä lämpimässä vedessä ja sitten se ommellaan jalkineen muotoiseksi pitäen edelleen nurjaa puolta päälläpäin. Päälliskappale saadaan vaikka etukoiven nahasta. Kenkä ommellaan hyvin tilavaksi, sillä kun se kaikkien saumojen valmistuttua käännetään oikein päin, pannaan se likoamaan väkevään tervaveteen, missä se kokolailla kutistuu. Vuorokauden liottuaan on "koipi" valmis jalkaan pantavaksi. Sitä käytetään siis kosteana ja vain kerros olkia työnnetään ennen jalkaan panoa "koiven" sisään pehmikkeeksi. Ja ihme kyllä, jalka ei tässä verhossa palele. Jolla on aikaa ja koipinahkoja, voi kokeilla monen todeksi vakuuttamaa keinoa.

Useimmalla ihmisellä on vielä joko paremmassa tai huonommassa kunnossa olevat nahkajalkineet, paksut työ- tai kävely- taikka sitten ohuet sisäkengät. Ja kuta vaikeampi uusia tuollaisia on saada, sen huolellisemmin noita hyvän ajan tavaroita on hoidettava. "Missä voi sulaa, siinä nahka palaa", sanoo sananparsi. Jokainen aikuinen kyllä ymmärtää, että hyvällä hoidolla pidennetään kenkien ikää jopa puolella.

[image:14466 align=left hspace=1]Jokapäiväisen käyttämisen lisäksi ovat kenkien pahimpia kuluttajia lika ja kosteus. Senpä takia kengät onkin pidettävä sekä puhtaina että kuivina. Kun rapaiset kengät riisutaan jaloista, puhdistetaan ne harjaamalla ja ripustetaan johonkin ilmavaan paikkaan kuivumaan. Jos kengät lisäksi ovat märät, on ne puhdistuksen jälkeen täytettävä rutistetulla sanomalehtipaperilla, etteivät kuivuessaan käpristy kokoon ja muuta muotoaan. Kenkä asetetaan kuivumaan vetoisaan paikkaan, mutta ei kuumalle lämpöjohdolle eikä kuuman lieden lähettyville, sillä kuumassa nahka helposti palaa ja käy hauraaksi.

Kuivunutta kenkää ei saa käyttää rasvaamatta tai voitelematta. Ilman rasvan suojelevaa kerrosta se nimittäin pian uudelleen kastuu sekä kuivana ja kovana myös helposti murtuu. Nahan laadusta riippuu, minkälaista rasvaa siihen käytetään. Hienoja nahkapäällisiä voidellaan kaupassa olevilla kenkävoiteilla, jotka useimmiten ovat mustan tai ruskean värisiä ja jotka voitelemisen jälkeen hangatessa antavat nahan pinnalle hyvännäköisen kiillon. Paksuihin rasva- ym. nahkoihin käytetään kotitekoisia tai kaupassa olevia kenkärasvoja, jotka tekevät ne vettä pitäviksi ja pehmeiksi.

Myös kengän pohja on voideltava. Hieman käytetty antura vetää sisäänsä uskomattoman paljon öljyä -- ja varsinkin sitä tekee kastumisen jälkeen kuivunut antura. Kaupassa on erikoisia tervapitoisia anturaöljyjä, joita pienen siveltimen avulla levitetään anturan kulutuspinnalle -- mutta varovasti -- sillä anturaöljyä ei saa tipauttaa päällisnahalle, johon se jättää lähtemättömät ja rumat jäljet. Öljytty antura kestää sekä kosteutta että tavallista kulutusta monta vertaa enemmän kuin öljyämätön. Se, joka säännöllisesti niin kuivana kuin kosteanakin vuodenaikana hoitaa kenkiensä nahkapohjia anturaöljyllä, säästää vuodessa useimpien puolipohjien hinnan.

Tärkeä tekijä jalkineitten hoidossa on huolehtiminen siitä, että kaikki tarpeelliset korjaukset tulevat ajoissa tehdyiksi ja että kiinnittimet ovat kunnossa. Jos kenkiin ilmestyy repeytymiä tai kulumia, on ne heti vietävä suutarin korjattaviksi, samoin on kuluneet puolipohjat annettava uusia, ennenkuin välipohjat joutuvat kulutuspintaan. Kenkien korot on korjattava, niin pian kuin niiden ensimmäinen pintakerros on kulunut, sillä vinoilla koroilla kulkeminen on yhtä epäterveellistä jalalle kuin kengän mallillekin.

Kenkien pohjia ja korkoja voidaan myöskin ennakolta suojella kulumista vastaan kiinnittämällä kaikista kuluvimpiin kohtiin kuten kärkiin, korkojen reunoihin jne. rautaisia nastoja ja levyjä, joita jalkinekaupoissa tätä tarkoitusta varten on myytävänä. Näistä kulumisen estäjistä on aina suurta hyötyä, nahkapulan aikana on niitä jokaisen käytettävä.

Kun nahkakenkää ei käytetä, säilyy se parhaiten mallikkaana, jos se pidetään lestillä.

Puupohjaisten paperikangaspäällisin tehtyjen korvikekenkien ikää voidaan pidentää pitämällä ne sekä puhtaina että kuivina. Niitä puhdistetaan vain pehmeällä ja puhtaalla harjalla, mitään voiteita ei suositella käytettäväksi. Kun paperikangas yleensä kosteana on heikkoa, on korvikekengät jokaisen käytön jälkeen asetettava kuivumaan, että seuraavaa kertaa varten täydellisesti vapautuvat siitä kosteudesta, joka niihin jaloista imeytyy. Sadesäällä käytetyt korvikekengät on sitäkin suuremmalla syyllä ripustettava kuivumaan, niitä ei kuitenkaan täytetä paperilla, sillä kostea paperikangas ei siedä tällaista pingoitusta.

Puupohjien ikää voidaan myös pidentää kiinnittämällä niihin paksuja nahka- tai kumisuikaleita samaan tapaan kuin rautanastoja nahkakenkiin. Tällaisia nahkasuikaleita kiinnitysohjeineen saadaan ostaa jalkinekaupoista. Myöskin voidaan ostaa irtonaisia puupohjia, jotka suutari kiinnittää loppuunkuluneitten pohjien sijaan korvikekenkiin.

Korvikekenkiä ei säilytettäessä pidetä lestillä, joka on sellainen, että se huomattavasti pingoittaa jalkinetta. Löyhiä, pinnan kurttuja silittäviä lestejä voidaan käyttää.


Pois Pula ja Puutteet, 1943, kirjoittanut Untamo Utrio.



Main menu 2