Jump to Navigation

We've moved! The new address is http://www.henriettes-herb.com - update your links and bookmarks!

Kahvi.

[image:14380 align=left hspace=1]"Olis se suus, mik' on nokas, sanoo Mäki-Kaisa, ku kaffilan ovelta luuras."
(Eteläpohjalainen sananparsi.)

Juurikorvikkeet.
Siemenkorvikkeet
Paahtaminen.
Jauhaminen.
Korvikesekoitukset.

Maapallolla viljellään kolmea päälajia kahvipensasta: Coffea arabica eli arabialainen kahvipensas, Coffea liberica eli liberialainen kahvipensas ja Coffea robusta eli kongolainen kahvipensas. Kaikki näinä ovat kotoisin Afrikasta: Abessiniasta, Liberiasta ja Kongosta.

Kahvipensas istutetaan siemenestä, joka kylvetään taimilavaan ja siirretään siitä noin vuoden kuluttua varsinaiselle istutukselle. Villinä kasvaa pensas 9-10 metrin korkuiseksi, mutta viljeltynä se pidetään 2-3 metrin korkuisena. Noin 5-vuotiaana kahvipensas antaa ensimmäisen satonsa, minkä jälkeen sen tuottokyky kestää 25-50 vuotta, onpa olemassa satavuotiaitakin pensaita, jotka vielä tuottavat.

Kahvipensaista tärkein on Coffea arabica, jota ovat mm. nykyiset brasilialaiset ja keski-amerikkalaiset kahvilajit. Siirtyessään maanosasta toiseen on arabialainen kahvi saanut ilmaston, maaperän, korkeussuhteiden ym. seikkojen vaikutuksesta paljon uusia muunnoksia. Niinpä myydäänkin nykyisin maapallon kahvikaupassa toistasataa eri kahvilajia, jotka kaikki eroavat toisistaan makunsa, tuoksunsa sekä pavun värin, ko'on ja painon puolesta.

Tärkeimmät kahvipavun sisältämät aineet ovat koffeini, sokeri, rasva, öljyt, ekstraktiaineet, selluloosa, munanvalkuaisaineet, parkkihappo, kivennäisaineet ja vesi. Koffeiinin määrä vaihtelee huomattavasti eri kahvilajeissa. Se on varsin voimakas myrkky, joka suurissa määrin nautittuna aiheuttaa vakavia häiriöitä elimistössä, mutta kohtuullisesti kahvijuoman muodossa nautittuna virkistää elimistöä. Koffeiinista ei johdu kahvin maku, aroomi eikä tuoksukaan, vaan nämä seikat johtuvat aineyhdistelmästä, jota nimitetään kaffeoliksi. Tätä ainetta ei ole ollenkaan raa'assa kahvissa, vaan se syntyy vasta paahdettaessa.

[image:14381 align=left hspace=1]Kahvin kotimaa on siis Afrikka. Sieltä levisi sen viljeleminen ensin Arabiaan, sitten Itä- ja Länsi-Intiaan ja vihdoin Etelä-Amerikkaan. Brasiliaan tuotiin ensimmäinen kahvipensas runsaasti 200 vuotta sitten, 1720-luvulla. Siellä maailman suurimman virran, Amazonin, varsilla on sittemmin kehittynyt maailman suurimmat kahvinviljelykset. Kehitys oli siellä aluksi kuitenkin hidasta, sillä vasta v. 1770 voitiin viedä ensimmäiset kahvimäärät Eurooppaan. Viime vuosisadan alkupuolella aiheuttivat Napoleonin sodat pysähdyksen viennissä ja taantumisen Brasilian kahvinviljelyksessä, ja sata vuotta sitten oli sokeri vielä Brasilian tärkein vientitavara, kahvin ollessa toisella sijalla. Mutta näiden sotien jälkeen alkoi uusi elpyminen ja viime vuosisadan puolessa välissä oli Brasilialla jo ylivoimainen ensisija kaikkien maapallon kahvinviljelysmaiden joukossa.

Kahvin juominen oli sangen varhain tunnettu itämailla lääkityksenä, jollaisena sitä nautittiin Persiassa ja Arabiassa. 1500-luvun puolivälissä sitä juotiin ensi kerran Konstantinopolissa, noin sata vuotta myöhemmin Englannissa ja Ranskassa. Marseillessa mainitaan olleen jo 1671 kahvilakin. Pohjoismaisen oluenjuonnin rinnalle ilmestyi kahvi 1700-luvun alussa. 1700-luvun alkukymmenillä oli kahvinkäyttö Ruotsissa jo niin huomattava, että Tukholmassakin oli kuusi kahvilaa eli "kahvihuonetta". Mainitun vuosisadan puolivälissä kahvi oli ehtinyt meillekin. Helsingissä oli niihin aikoihin enemmän kahvinnauttijoita kuin teenjuojia. Maaseudulla kahvinjuonti oli silloin vielä ns. säätyläisten keskeistä. 1700-luvun alussa tuotiin maahamme kahvia vain vähän yli kolmekymmentä kiloa, joten ei siitä vielä liikoja keitetty. Kymmentä vuotta myöhemmin tuotettiin jo lähes parituhatta kiloa ja 1780-luvun alussa tuonti oli yli 20.000 kiloa. Kahvia ilmaantui jo maaseutumarkkinoillekin tarjolle. "Kahvi on levinnyt ympäri maan piirin ja tyhjentää jo meilläkin monen miehen kukkaron", kirjoittikin eräs meikäläinen sanomalehti 1800-luvun alussa.

Maapallon tärkeimmät kahvia tuottavat alueet ovat nykyisin Eteläja Keski-Amerikka, Pohjois-Amerikan Meksikko, Länsi- ja Itä-Intian saaristot sekä Afrikka. Maapallon kahvintuotanto oli ennen tätä sotaa noin 2,5 miljoonaa tonnia vuosittain, ja tästä määrästä tuli Brasilian osalle runsaasti kaksi kolmannesta. Brasilian ylivaltaa kahvikaupassa kuvastaa kahvien jako kaupassa kahteen ryhmään: 1) Brasilian kahvi ja 2) miedot kahvit (s.o. kaikki muut). Brasilian jälkeen ovat tärkeimmät kahvintuottajamaat Kolumbia, Hollannin Itä-Intia, Venezuela ja Salvador. Suurimmat kahvinkuluttajat taas ovat Yhdysvallat, Ranska, Hollanti, Englanti ja Italia.

Kahvia on siis tuotettu ja tuotetaan parhaillaankin maailmassa tavattoman paljon. Mutta me emme nyt sitä kuitenkaan tavoita. Syynä on sota, joka estää kahvipapujen tuonnin valtameren takaa. Mutta normaalisenakin aikana on kahvin saannissa ollut monenlaisia esteitä.

[image:14382 align=left hspace=1]Kaikkien nautintoaineiden yleistymistä vastaan on aikanaan keksitty monenlaisia keinoja, mutta kahviin suhtauduttiin sentään lojaalimmin kuin esim. tupakkaan. Kun kahvia pidettiin etupäässä lääkkeenä, ei siihen kohdistettu kovin ankaraa kieltoa. Mutta pian huomattiin sen taloudellinen merkitys: kahvi vei paljon rahaa ulkomaille. Silloin suositteli hallitusvalta säätyläisille -- rahvas ei silloin vielä yleisemmin kahvia käyttänyt -- korvikkeita, kotoisista aineista valmistettua kahvia. Mutta herrasväet olivat jo päässeet oikean kahvin makuun, ja kun huomattiin, etteivät muut keinot auttaneet, niin pantiin kahvinjuojille ankara vero, jota kannettiin perheittäin. Kahvia käyttävän perheen, joka asui maaseudulla, piti maksaa 2 hopeataalaria, mutta kaupunkilaisen 4, jopa 8:kin. Kahvilanpitäjät saivat tuta myöskin raskaan veron seuraukset. Vain "lääkkeeksi" määrätty kahvi oli verovapaata. Mutta ei kestänyt kauan ennenkuin "kahvireseptejä" myytiin aivan kuin kieltolain aikana pirtureseptejä! Kun syyllisiksi ilmaantui runsaasti säätyläisiä, joiden rankaiseminen oli niin ja näin, ei kieltoa voitu pitää voimassa, vaan se peruutettiin v. 1761.

Taistelu kahvista ei meillä päättynyt tähän. Taloustieteilijät päättelivät, että nautintoaineet alensivat kansakunnan lisäytymiskykyä. Kun kahvi tämän takia oli ollut useaan kertaan kielletty ja jälleen sallittu, peruutti kuningas 1700-luvun lopulla voimassa olleen kiellon sanonnalla, jonka H. G. Porthan tulkitsi näin: "Koska te minun alamaiseni olette sellaisia lurjuksia, ettette saata olla ilman kahvikultaa, niin tahdon sallia tämän nautinnon teille siksi, kunnes keksin muita veroja niskaanne persoutenne takia". Sen jälkeen kahvin hinta nousi huimaavasti. 1700-luvun puolivälissä se maksoi 3 kuparitaalaria naulalta ja saman sataluvun lopussa jo lähes 30 taalaria. Kaikesta huolimatta kahvin käyttö meilläkin levisi niin, että 1800-luvun alussa siitä oli tullut "yhteisen kansan" keskuudessakin jokapäiväinen nautintoaine.

Edelläesitetyt esteet ovat jo kauan olleet "voitettu kanta". Mutta viime vuosikymmenien suuri este on ollut hinta. Brasilialla on ollut kahvikaupan alalla melkein monopoli ja kun kahvi sen viennistä muodostaa 70-80 %, on luonnollista, että Brasilia koettaa pitää kahvin hinnan keinotekoisesti mahdollisimman korkeana. Siinä se on melkoisesti onnistunutkin, sillä sen käsissä ovat seuraavat valtit: Ensinnäkin kahvi kasvaa vain troopillisessa vyöhykkeessä, mutta kulutetaan lauhkeassa. Siten eivät kulutusmaat voi itse ryhtyä sitä tuottamaan. Toiseksi ovat maat, jotka Brasilian kanssa kilpailevat kahvimarkkinoilla, taloudellisesti vielä siksi kehittymättömässä tilassa, että niissä tuotanto edistyy hyvin hitaasti. Kolmanneksi voidaan kahvia pilaantumisen vaaratta säilyttää paljon pitempiä aikoja kuin esim. viljaa. Ja neljänneksi on Brasilian suurten luonnonrikkauksiensa vuoksi helppo saada ulkomaista luottoa.

Brasilian hintapolitiikasta on ollut seurauksena se, että vaikka kahvia on paljon tuotettu, eivät sitä vähävaraiset kansankerrokset ole saaneet ainakaan kyllikseen. Ja pulavuosina 1930-32 hävitettiin Brasiliassa joinakin viikkoina päivittäin jopa noin 50.000 säkkiä kahvia -- samaan aikaan kuin suomalaisetkin perheenemännät vetivät vähät kolikkonsa soikeiksi saadakseen neljänneskilon tätä nautinnokasta juomaa.

Mutta nyt me emme välitä menneistä. Katsomme eteenpäin ja turvaudumme omiin voimiimme.

Varsinaisena kahvinkorvikkeena meillä on totuttu pitämään viljaa. Kun vilja nyt tarvitaan leiväksi, on kahvipannuun keksittävä muuta "voimaa". Suomalaisen "kahvipuuna" suosituin on voikukanjuuri. Yleensäkin erilaiset juuret on asetettava ensimmäiselle sijalle kahvinkorvikkeena. Niistä valmistettu korvike muistuttaa eniten maultaan ja väriltään aitoa kahvia ja epäilemättä juurista valmistettu on terveellisempääkin kuin viljasta valmistettu. Viljellyistä juurikasveista kuuluvat sikuri ja sokerijuurikas ensimmäiseen korvikeluokkaan, mutta hyviä ovat myös punajuuri, rehujuurikas, porkkana ja muut mahdolliset juuret aina palsternakkaa myöten. Voikukanjuuri ja sikuri vastaavat toisiaan. Luonnonvaraisista kasveista kannattaa kahvinkorvikkeeksi kerätä myös tammenterhoja sekä hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneitä. Ne antavat korvikesekoituksiin hyvän lisämaun. Ollaksemme omavaraisia korvikeaineisiin nähden, on niitä varattava vuoden tarpeeksi noin 2 kg (paahdettuna) henkeä kohden, jos juodaan kerran päivässä kahvia. Tämä vastaa noin 12 kg tuoreita juuria. Sitä mukaa kuin juontikerrat lisääntyvät ja mitä vahvempaa korviketta halutaan, sitä runsaammin on korvikeaineita varattava.

Juurikorvikkeet.

[image:14383 align=left hspace=1]Voikukanjuuret kerätään varhain keväällä tai myöhään syksyllä, jolloin ne ovat suuria ja ravintopitoisia ja niitä on helpoin kaivaa maasta. Syksyllä on voikukanjuuria erittäin kätevää kerätä kyntöviilloksilta. Juuret pestään huolellisesti karkealla harjalla, valutetaan ja puhdistetaan sivujuurista. Puhdistetut juuret jauhetaan lihamyllyssä hienoksi. Jauhaminen on toimitettava juurien ollessa vielä tuoreita, koska siten saadaan ne paahtumaan tasaisesti. Ellei myllyä ole käytettävissä, paloitellaan juuret veitsellä 1-2 cm pituisiksi, tasasuuriksi paloiksi, koska paahtuminen silloin käy tasaisemmin. -- Jauhetut juuret tai leikatut palaset levitetään paperilla peitetyille uuninpelleille ja kuivataan miedossa uuninlämmössä. Leivinuunin jälkilämpö on parasta. Kuivaamisen aikana täytyy juuria liikutella, jotta kuivuminen olisi tasaista. Kuivattu tavara säilytetään pusseissa tai laatikoissa kuivassa paikassa.

[image:14384 align=left hspace=1]Sikurijuuret käsitellään kahvinkorvikkeeksi samoin kuin voikukanjuuret. Koska sikurin jauhaminen koettelee kahvimyllyn kestävyyttä, on sikuri paloiteltava hyvin pieneksi tai autetaan jauhamista pienentämällä sikuri huhmaressa. Helpoimmin käy jauhaminen ja paahtaminenkin, jos sikurijuuret jauhetaan tuoreena lihamyllyssä. Paahdettu sikuri on kuumana pehmeää, joten se on jäähdytettävä ennen jauhamista ja on parasta jauhaa samalla kertaa koko paahdettu erä, sillä seisoessaan sikuripalaset helposti sitkistyvät. Sikurista voi yksistäänkin valmistaa kahvinkorviketta, mutta parhaimmalta se maistuu sekoituksissa. Hyvän kahvinkorvikkeen tunnemmekin siitä, että siinä on sopivassa suhteessa muiden lisäksi käytetty joko sikuria tai voikukanjuurta.

[image:14385 align=left hspace=1]Sokerijuurikkaat käsitellään kahvinkorvikkeeksi kuten voikukanjuuret. Kahvinkorvikkeeksi sopivat erinomaisesti myös sellaiset sokerijuurikaspalaset, joista on ensin valmistettu siirappia tai käytetty ruokien imeltämiseen. Sokerijuurikas on liian äitelää yksinään korvikkeena, mutta sekoituksissa erinomaista sekä makunsa että kirkkaan ruskean värinsä vuoksi.

Punajuuret käsitellään kahvinkorvikkeeksi kuten voikukanjuuret. Paahtaminen on erikoisen tarkkaa, koska palaset ovat alkujaankin tummia. Maultaan punajuurikahvi vastaa lähinnä sokerijuurikaskahvia. Punajuuri on suositeltavaa vain sekoituksissa.

Muut juuret. Juolavehnän-, peltovalvatin- ja vehkanjuurista sekä rehujuurikkaasta, porkkanasta, lantusta, nauriista ja palsternakasta voidaan valmistaa kahvinkorviketta aivan samoin kuin edellä mainituista juurista. Nämä eivät ole suositeltavia yksinään käytettäviksi, ainoastaan sekoituksissa.

Siemenkorvikkeet

Vilja. Rukiin, ohran tai vehnän jyvät huuhdellaan ja kiehautetaan -- mikäli mahdollista -- humalavedessä sen verran, että jyvät turpoavat. Vesilitraa kohden otetaan noin 3 dl humaloita, jotka pannaan harvassa vaatenyytissä jyvien joukkoon kiehumaan. Humalanyytti kuivataan ja käytetään uudelleen niin monta kertaa kuin makua riittää. Paitsi humalavedessä voidaan jyvät kiehauttaa suolalla maustetussa vedessä tai vain liottaa vedessä. Humala sekä suola laimentavat "viljan" makua ja hajua.

Kiehautetut tai liotetut jyvät valutetaan, kuivataan, paahdetaan ja jauhetaan. Jos paahtamisen loppupuolella jyviin lisätään vähän rasvaa, parantaa sekin viljakahvin makua.

Herne. Viljellyn herneen tai villinä kasvavan hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneet paahdetaan sellaisinaan, jauhetaan ja käytetään kahvinkorvikkeeksi. Mainittujen villikasvien tummia siemeniä paahdettaessa on välillä kokeiltava korvikkeen väriä. Herneet on paahdettava varsin tummiksi, jotta herneen maku häviää. Yksinään on herne liian voimakasta, mutta sekoituksissa hyvää, varsinkin juurikorvikkeen joukossa.

Tammenterhot. Ennen kuorimista kiehautetaan tammenterhot suolatussa vedessä. Vesi kaadetaan pois, vaihdetaan uusi puhdas vesi tilalle ja terhot kiehautetaan uudelleen. Sitten ne kuoritaan ja paloitellaan tasasuuriin paloihin.

Kuivaaminen, paahtaminen, jauhaminen ja keittäminen tapahtuu samoin kuin voikukanjuurienkin.

Paahtaminen.

[image:14386 align=left hspace=1]Juurien, samoin kuin erilaisten siementen hyvyyden kahvinkorvikkeena ratkaisee pääasiassa paahtaminen. Hätäinen paahtaja polttaa paahdettavansa pinnalta ja korvikkeesta tulee karvaan makuista. Liian vaaleaksi paahdetuista korvikeaineista taas saadaan äitelää kahvia, joka maistuu sille juurikkaalle, viljalle tai herneelle, josta se on valmistettu. Tottumattoman on parasta kokeilla milloin paahdettavassa on hyvä maku- ja värivivahdus. Leivinuunissa on tavallisesti hapanleivän paistamisen jälkeen sopiva paahtamislämpö, silloin korvikeaineesta tulee kauniin ruskeaa, se ei pala pinnalta eikä jää sisältä raa'aksi. Hyvään tulokseen päästään myös hellauunissa, jos lämpö säännöstellään sopivaksi ja "kahvikkeita" sekoitetaan usein paahtamisen aikana. Kahvipaahdinta käytettäessä tulee tasaisinta hiilloksella.

Jauhaminen.

Kohta kun juuret ovat jäähtyneet, jauhetaan ne hienoksi. Jos juuret on jauhettu lihamyllyllä, voidaan ne, jollei kahvimyllyä ole, käyttää jauhamattominakin. Paahdetut juuret tulevat jo huoneenlämmössä säilytettäessä nahkeiksi, jolloin niitä on vaikea jauhaa. Siksi onkin viisainta säilyttää juuret joko kuivattuina tai valmiiksi paahdettuina ja jauhettuina.

Korvikesekoitukset.

Monista korvikeaineista tulee yksinäänkin hyvää juotavaa, mutta samoin kuin paras kahvi, niin myöskin paras kahvinkorvike tulee onnistuneista sekoituksista. Seuraavissa korvikesekoituksissa on melkein poikkeuksetta "suomalaista mokkaa", nim. sikuria tai sitä vastaavaa voikukanjuurta. Joukossa on myöskin joitakin viljasekoituksia niitä varten, jotka viljakahvia pitävät parhaana. Viljaa on kuitenkin säästettävä ja niinpä pitäisikin luopua sen yksinomaisesta käytöstä kahvinkorvikkeena. Korvikesekoitusta on suositeltavaa valmistaa samalla kertaa runsaammin ja säilyttää jauhettuna tiiviisti suljetussa purnukassa, sillä juurikorvikkeen maku paranee huomattavasti seisoessaan.

[image:14387 align=left hspace=1]Sotamokka.

1/2 sikuria tai voikukanjuurta
1/2 sokerijuurikasta.

Punajuurikahvi.

1/3 punajuurta
2/3 voikukanjuurta.

Hernekahvi.

1/2 virnan tai niittynätkelmän siemeniä tai herneitä
1/2 sikuria, voikukan- tai valvatinjuurta.

Liisan mokka.

2/3 voikukanjuurta
1/3 tammenterhoja.

Wuorin kahvi.

1/2 sikuria, voikukanjuurta tai sokerijuurikasta
1/2 viljaa (humaloita)

tai

1/4 sikuria tai voikukanjuurta
3/4 viljaa (humaloita).

[image:14388 align=left hspace=1]Talkookahvi.

1/3 sikuria tai voikukanjuurta
1/3 sokerijuurikasta
1/3 viljaa.

Viljakahvi.

3/6 viljaa
2/6 sokerijuurikasta
1/6 sikuria.

Virnakahvi.

1/3 virnaa
1/3 valvatinjuurta
1/3 punajuurta.

Ruissalon kahvi.

1/3 sokerijuurikasta
1/3 tammenterhoja
1/3 ruista.

[image:14389 align=left hspace=1]Juhlakahvi. Sokerijuurikasta, ruis- tai grahamjauhoja, hiivaa, suolaa, sikuria tai voikukanjuurta.

Siirapin tai ruoan valmistuksesta jääneet sokerijuurikaspalaset hienonnetaan. Soseeseen sekoitetaan hiukan suolaa ja hiivaa sekä ruis- tai grahamjauhoja niin paljon, että saadaan leivottava taikina. Nousseesta taikinasta leivotaan aivan ohuita leipiä, jotka paistetaan jälkilämmössä ja edelleen paahdetaan, kunnes ovat kauniin tummanruskeita. Paahdetut leivät paloitellaan ja jauhetaan. Jauheeseen sekoitetaan 1/3 sen määrästä jauhettua sikuria tai voikukanjuurta.

Vieraskahvi. Karkeat ruisjauhot paahdetaan rautapadassa tai -pannussa tasaisen tummanruskeiksi, pieni rasvanokare parantaa makua. Paahdettuun rukiiseen sekoitetaan joko voikukanjuuri-, sokerijuurikas-, punajuuri- tai rehujuurikasjauhetta. Käytettäessä kaikkia juureslajeja yhdessä tulee paras sekoitus. Valmiin sekoituksen annetaan seisoa 2 viikkoa suljetussa lasipurnukassa, minkä jälkeen se on valmista käytettäväksi.

Pitokahvi.

1 kupillinen paahdettua, jauhettua voikukanjuurta ja samoin
1 kupillinen paahdettua, jauhettua peruna-ruisjauhotaikinasta valmistettua korviketta.

Taikinan valmistus: 1/2 kg keitettyjä perunoita survotaan hienoksi ja soseeseen vaivataan ruisjauhoja niin paljon, että saadaan kova taikina. Taikina leivotaan aivan ohuiksi tangoiksi, jotka asetetaan pellille ja paloitellaan veitsellä painellen pieniin, kahvipapujen suuruisiin palasiin. Nämä kuivataan heikossa uuninlämmössä ja paahdetaan edelleen kauniin ruskeiksi. Jauhaminen voidaan suorittaa ennen paahtamista. Jauheeseen sekoitetaan sama määrä jauhettua voikukanjuurta.

Korsukahvi.

[image:14390 align=left hspace=1]2/3 koivunkääpää ja
1/3 voikukanjuurta tai sikuria.

Koivun pinnalla kasvava musta kääpä irroitetaan, puhdistetaan, paloitellaan ja kuivataan. Kuivattuja kääpäpalasia pannaan kiehuvaan veteen ja keitetään, kunnes juoma on tarpeeksi vahvaa.

Elämä toistuu, sanotaan. Ja niin tapahtuu kahvinkorvikkeidenkin kohdalla. Sillä ei Suomen kansa nyt ensimmäistä kertaa niihin turvaudu. Viime maailmansodan aikana käytettiin niitä yleisesti, ja edellä jo viitattiin, että ennen vanhaan valtiovaltakin suositteli kansalle korvikkeita oikean kahvin asemesta.

Kun kahvi tuli Pohjolaan, suositeltiin sitä erikoisesti lääkkeenä. Se oli hyvää niille, joita vaivasi päänsärky, pyörrytys ja joilla oli veri "kylmää". Se vahvisti vatsaa, edisti ruoansulatusta. Ja "ohensi" verta. Itse Linnékin piti sitä erinomaisena kohmelossa oleville, ylensyömisestä turtuneille sekä laihdutusaineena liikalihavuutta kärsiville. Mutta kahvi maksoi paljon taalareita, rahaa meni rutosti ulkomaille. Säästäväisyyttä harrastava puolue pyrki tämän johdosta estämään ulkomaalaisten nautintoaineiden käyttöä ja ennen kaikkea niiden maahantuontia. Ryhdyttiin edistämään erinäisten kasvien kotimaista kasvattamista ja niistä nautintoaineiden valmistamista. Hankittiin monenlaisia marjapensaita, hedelmäpuita, teepensaita, jopa kahvipuun menestystäkin kokeiltiin. Pohjolan kesä on kuitenkin liian lyhyt kypsyttääkseen kahvipuun hedelmät ja ansariviljelyksessä se tuskin tuotti mitään. Nyt ryhdyttiin valmistamaan kahvia kotimaisista aineista. Tuli oikea korvikkeiden kulta-aika. Kahvia kokeiltiin paahdetusta leivästä, pavuista, herneistä, maltaista, ryyneistä, perunasta ja erinäisistä kasveista. Akateemisissa tutkimuksissa puhuttiin kahvinkäyttöä vastaan ja vedottiin esi-isien tapoihin. He olivat tehneet sankaritekoja ilman kahvia ja nautintoaineita, lukuunottamatta tietenkin olutta ja viinaa.

[image:14391 align=left hspace=1]Vihdoin kuninkaallinen lääkintäkollegio julkaisi kuulutuksen kahvin ja teen ylellisestä juomisesta ja niiden väärinkäyttämisestä sekä neuvon kotimaisten yrttien käyttämisestä niiden korvikkeeksi. Kuningas määräsi heinäkuun 1 päivänä 1746 lääkintäkollegion "yleisellä painotuotteella" selostamaan ne kasvit, jotka ovat nautittaviksi terveellisiä ja maultaan miellyttäviä ja joita voitaisiin käyttää kahvin ja teen korvikkeeksi. Lääkintäkollegio vaati sittemmin piirilääkäreiltä tietoja heidän toimialueillaan löytyvistä kahviksiksi sopivista yrteistä ja yliopiston lääketieteellinen tiedekunta sai tehdä voitavansa kahvinkorvikkeiksi kelpaavien yrttien keksimiseksi. Kun k.o. "yleinen painotuote" sitten ilmestyi, todettiin siinä, että kahvi on vaikeammin kotimaisilla aineilla korvattavissa kuin tee. Vaikka on kokeiltu ohran ja vehnän jyvillä, herneillä, pavuilla, terhoilla ja tammen pähkinöillä, leivänkorpuilla ja manteleilla, täytyi myöntää, ettei mikään ollut antanut juuri samaa makua kuin oikeassa kahvissa on. Mutta lääkintäkollegio toivoi, että kahvinjuojat vähentäisivät oikean kahvin käyttöä ja tyydyttäisivät kahvin ohella haluaan kotimaisilla korvikkeilla. Sitten ehdotettiin ryhmä yrttejä kotimaisina kasveina kahvin ja teen himontyydyttäjille korvikkeiksi: metsätuomesta, villiruususta, valko- ja puna-apilaasta, siankärsämöstä, mansikasta, leskenlehdestä, sinivuokosta ja betonikasta kukat ja lehdet, joiden lisäksi mansikasta juuret, puolukasta, rohtotädykkeesta, vanamosta, koivusta, peltomintusta, humalasta, katinnauriista, pursuista ja nokkosista lehdet, neilikasta ja suolaheinästä lehdet ja juuret, kallioimarteesta juuret.

No niin, korvikekahvia ovat keittäneet siis esiäitimmekin -- miksi emme siis me?


Pois Pula ja Puutteet, 1943, kirjoittanut Untamo Utrio.



Main menu 2