Jump to Navigation

We've moved! The new address is http://www.henriettes-herb.com - update your links and bookmarks!

Tee.

Problems:
Preparations:

[image:14392 align=left hspace=1]"Vieläks muija pannustas tulle, vai joks mä kiitän?"
(Hämäläinen sananparsi.)

Lehdet.
Kukat.
Marjat.
Ruusunmarjat.
Raparperi.
Omena.
Porkkana.
Kumina.
Kuivaaminen.
Paahtaminen.
Käyminen.
Höyryttäminen.
Teen valmistaminen.
Arkitee.
Syystee.
Saunatee.
Juhlatee.
Juhannustee.
Kekkeritee.
Teen säilyttäminen.
Kaakaonkorvikkeet.

Hieno on teepensaan synty ja sukujuuri, mikäli voi uskoa vanhaa kiinalaista tarinaa. Se tietää ensimmäisen teepensaan puhjenneen esiin hurskaan Buddhan opin lähetyssaarnaajan Darman silmäluomista, jotka tämä oli leikannut pois pysyäkseen valveilla rukouksissa ja hartaudenmenoissa. Darma heitti silmäluomensa maahan, ja niistä kasvoi pensas, jonka lehtiä maistelemalla hän huomasi voivansa karkoittaa uneliaisuuden. Tämän mukaan siis tee, kuten kahvikin, tuli ensiksi käytäntöön virkistäjänä yöllisissä uskonnonharjoituksissa.

Teen alkukodista ei ole aivan varmoja tietoja, mutta todennaköisinä ensimmäisinä kasvupaikkoina tutkimus pitää Ylä-Assamia, Ylä-Birmaa ja Hainanin saarta, kaikki Aasian kaakkoiskulmassa. Suurilehtistä assamilaista teepensasta arvellaan vanhemmaksi ja pienilehtistä kiinalaista pidetään vain sen muunnoksena.

[image:14393 align=left hspace=1]Kiinassa näyttää tee olleen jo kauan tunnettu, ehkä useampia tuhansia vuosia, mutta vasta 500-luvulla j.Kr. se tuli siellä yleisemmäksi ja vähitellen kansallisjuomaksi. Japaniin se levisi 800-luvulla. Samoihin aikoihin alkoi tee edetä länteenkin, tullen ensiksi tunnetuksi mongolilaisten ruhtinaitten, mm. kuuluisan Djengis Khanin hovissa Karakorumissa. Mongolien vaikutuksesta se joutui myös Venäjälle aikaisemmin kuin muuhun Eurooppaan, jonne vasta 1600-luvun puolivälissä Hollannin Itä-Intian Kauppaseuran toimesta saapuivat ensimmäiset teelähetykset, Pariisiin v. 1636, Saksaan 1637 ja Englantiin 1666. Laajempaa käyttöä saavutti tee Euroopassa vasta 1700-luvulla. Heti alusta alkaen pidettiin teetä erittäin terveellisenä juomana, suorastaan elämän pidentäjänä.

Teepensas ei ole ainoastaan troopillisten vaan myös subtroopillisten kosteitten seutujen kasvi. Nykyisin teetä viljellään, paitsi Kiinassa ja Japanissa, Brittiläisessä Intiassa, pääasiassa Etu-Intiassa, mutta hieman myös Birmassa, Ceylonilla ja Hollannin Itä-Intiassa, ennen kaikkea Jaavalla ja Sumatralla. Nämä ovat teen nykyiset tärkeimmät viljelysalueet. Jonkin verran teetä viljellään Keski- ja Etelä-Afrikassa, samoin Fidzi-saarilla sekä hiukan Brasiliassa, Keski-Amerikassa ja Pohjois-Amerikan eteläosissa. Euroopassa sitä tuotetaan jonkin verran Kaukaasiassa. Eräissä muissakin eteläisimmän Euroopan osissa se jotenkuten viihtyy, niinkuin Sisiliassa, Espanjassa ja Portugalissa, mutta näillä ei ole mitään merkitystä maailman teentuotannossa. Varsinainen teekauppa jää ensinmainittujen tuotantomaiden jaettavaksi.

Mitä sitten oikeastaan on tee?

Teepensas kasvaa villinä Himalajalla ja Assamin vuoristossa. Siitä teepensaan toisen päälajin nimikin, Thea assamica. Toinen päälaji, kiinalainen teepensas, tunnetaan nimellä Thea sinensis. Assamissa teepensas ei olekaan mikään pensas, vaan mahtava puu, joka kasvaa jopa 30 metrin korkeuteen. Manipurissa se muodostaa suuria metsiä. Viljeltynä pensas poiminnan helpottamiseksi pidetään leikkaamalla noin 2-3 metrin mittaisena. Kulutuksen kannalta tärkeimmät teepensaan osat ovat suikeat, nahkeapintaiset lehdet ja valkoiset tahi vaaleanpunertavat hyvätuoksuiset kukat, jotka sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa.

Teepensas vaatii lämmintä ja melkoisen kosteata ilmastoa ja menestyy päiväntasaajasta pohjoiseen noin 40 ja etelään noin 30 leveysasteelle asti. Parhaat tulokset saadaan noin 1000-2000 metrin korkeudessa, mikäli lämpö ja kosteussuhteet sekä maaperä ovat sopivat.

Taimet kasvatetaan tietysti siemenistä, ja korkeintaan vuoden vanhoina taimet istutetaan lopullisille paikoilleen. Teepensas vaatii paljon leikkelemistä ja hoivaamista, että se parhaiten tarkoituksensa täyttäisi. Maata on luonnollisesti myös lannoitettava. Lehtien poiminta alkaa vasta sitten, kun pensaat ovat kolmivuotisia. Sadon korjuu tapahtuu tavallisesti usean kerran vuodessa, Ceylonilla ja Jaavalla jopa pitkin vuotta muutaman viikon väliajoin. Sadon korjuu on tarkkaa työtä: yksi poimija ottaa vain yhden nuoren lehden ja silmun kerrallaan -- siitä tulee kaikkein parhainta ja kalleinta teetä. Joku toinen poimija ottaa silmun ja kolme lehteä jne. aina sen mukaan, minkä laatuista ja hintaista teetä on tuleva. Suurempia ja vanhempia lehtiä otetaan ainoastaan halvempia teelajeja varten. Vuotuinen sato on useimmissa paikoin 500-600 kg hehtaarilta, Assamissa tuhatkin kiloa.

Musta tee valmistetaan siten, että tuoreet kootut lehdet saavat olla sillänsä päivän tai pari, jolloin ne lakastuvat. Sitten niistä kierretään n. 5 sm. korkeita pikku kasoja. Kahden kolmen päivän aika kehittää kasassa lievän käymisen, jonka kuluessa lehdet muuttuvat ruskeiksi ja niissä piilevä hieno aromi ilmestyy. Tämän jälkeen lehdet kuivataan pienissä uuneissa pyörittelemällä ja paahtamalla, sitten ne seulotaan -- ja niinpä tee onkin valmista. -- Vihreätä teetä valmistetaan siten, että vastakootut lehdet höyrytetään. Höyryttämisen jälkeen ne kierretään kuin pieniksi palloiksi bamburuokopöydillä ja kuivatetaan uuneissa paahtamalla. Vihreä tee tehdään usein hyvänhajuiseksi lisäämällä siihen jasmiinin, oranssin tai muitten puitten hyvänhajuisia kukkia. -- Kiinassa, Japanissa, Formosassa, Etu- ja Taka-Intiassa on teen valmistus halvan työvoiman johdosta käsityöasteella, mutta siellä, missä teen viljelys on eurooppalaisten suurpääomien käsissä, kuten esim. enimmäkseen Intiassa, Ceylonilla ja Jaavalla, on teen valmistus mahdollisimman pitkälle koneellistutettu.

[image:14394 align=left hspace=1]Kiina oli aikanaan maapallon tärkein teen tuotanto- ja vientimaa. Vielä tämän vuosisadan alussa se toimitti kulutusmaihin n. 30 % kaikesta niiden tarvitsemasta teestä. Mutta sittemmin se on menettänyt asemansa. Ensimmäiselle sijalle viennissä on nyt astunut Brittiläinen Intia ja sitä seuraavat järjestyksessä Ceylon, Jaava, Sumatra, Japani, Formosa ja Kiina. Koko maapallon tuotannosta on vaikea saada luotettavaa lukua, koska Kiinan ja eräiden muiden tuotantomaiden omasta kulutuksesta ei ole tilastoa. Maailmanmarkkinoille tuleva tee arvioidaan noin 450 miljoonaksi kiloksi. Itämaiden oma kulutus arvioidaan summittaisesti ainakin 200-300 miljoonaksi kiloksi, mutta se voi olla huomattavasti suurempikin. Täten siis maapallon teentuotanto lienee ainakin 700-800 milj. kiloa.

Näinäkin sotaisina vuosina tuotetaan teetä satoja miljoonia kiloja ja jossakin sitä on varastossa suunnattomia määriä siksi, ettei sitä voida kuljettaa sinne, missä sitä tarvittaisiin. Sota on tempaissut eurooppalaisten ulottuvilta teen, jota normaaliaikana sanottiin "1000 miljoonan ihmisen juomaksi".

Odotellessamme kauppateiden avautumista me turvaudumme omiin tee-valmisteisiimme. Luonnosta saamme monenlaisia oivallisia teen raaka-aineita -- kysymys on vain siitä, osaammeko niistä tehdä makoisaa juomaa. Seuraavassa viitteitä korviketeen valmistamiseen.

Lehdet.

[image:14395 align=left hspace=1]Vadelmanlehtiteellä on meillä jo "vakiintunut" maine. Suosittuja ovat myös puolukan, mansikan, mustikan ja mustaviinimarjan, lehmuksen, pihlajan, tädykkeen, ja horsman lehdet. Teelehdiksi kerätään vain nuoria lehtiä tai nuoria versoja. Lehdet kootaan kuivalla ilmalla. Sateen ja kasteen kostuttamia lehtiä ei pidä kerätä. Koottuja lehtiä ei saa jättää kasaan seisomaan, ei edes yön yli, sillä paksuissa kerroksissa ne helposti lämpiävät ja menettävät luonnollisen värinsä ja makunsa. Teelehdet on levitettävä ohuihin kerroksiin. Lehtien kuivaaminen suoritetaan varjoisassa paikassa.

Kukat.

Paitsi lehtiä, käytetään teeksi myöskin kukkia, esim. lehmuksen, kanervan ja apilan kukkia. Kukat kerätään mieluimmin kukinnan alussa ja kuivataan teetä varten. Suuren hunajapitoisuutensa vuoksi lehmuksen- ja kanervankukkateellä on tuoksuvan imelä maku. Apilan kukkia käytetään teesekoituksissa.

Marjat.

Monista marjoistamme, esim. vadelmista, mansikoista ja mesimarjoista saadaan erikoisen hienon makuista teetä. Teetä varten marjat kuivataan tavalliseen tapaan, mutta tähän tarkoitukseen ne voidaan kuivata kantoineen ja kaikki pienetkin marjat ovat siihen omiaan. Myös kuivatut mustat viinimarjat, vieläpä mustikatkin sopivat teeksi. Vadelmatee ja mustaviinimarjatee ovat tunnetusti hyvää vilustumista vastaan.

Ruusunmarjat.

Kypsät ruusunmarjat halkaistaan ja kuivataan miedonlaisessa uunin lämmössä tai lieden yläpuolella. Jos siemenet halutaan eroittaa, valmistetaan ne erikseen teeksi. Siemenistä ravistellaan seulassa pois pienet väkäset, kuivataan ja jauhetaan. Kokonaisista ruusunmarjoista valmistetaan tee keittämällä ja samoissa marjoissa riittää makua 2-3 kerraksi. Käytännöllisintä on kuitenkin murskata kuivat marjat huhmareissa, jolloin tee valmistetaan tavalliseen tapaan hauduttamalla. Ruusunmarjatee tyydyttää vaativimmankin teenjuojan makua, se on myös kauniin väristä ja kaiken lisäksi siinä on erittäin runsaasti C-vitamiinia. Ruusunmarjoista ja lehtiteestä yhdessä saadaan suorastaan juhlasekoitus.

Raparperi.

Kuivatut raparperinvarret leikataan pieniksi kappaleiksi, paahdetaan ja käytetään teen tavoin. Teetä keitetään 10-15 min. Raikkaan makuista ja kauniin väristä. Lehtiteen joukossa pienissä erin käytettynä raparperitee antaa pirteän, täyteläisen maun. Sitruunan korvikkeena suositeltavaa muihinkin teesekoituksiin.

Omena.

Omenankuoret ja siemenkodat kuivataan kuten yleensäkin hedelmät, ensin hyvässä ja lopuksi miedommassa uunin lämmössä. Käytetään teenä joko yksinään tai lehtiteen joukossa.

Porkkana.

Raaka porkkana raastetaan karkealla vihannesraudalla suikaleiksi. Raaste levitetään voipaperin päälle pellille ensin nahistumaan, sitten mietoon uuniin kuivumaan ja lopuksi paahdetaan aivan vaalean ruskeaksi. Teetä valmistettaessa paahdettu porkkana pannaan kylmään veteen, kiehautetaan ja annetaan hetkisen hautua. Porkkanateehen saadaan hieno maku lisäämällä joukkoon hiukan paahdettua raparperia.

Kumina.

Kuminan siemenet pannaan puhtaaseen kangasnyyttiin ja keitetään vedessä.

Kuivaaminen.

[image:14396 align=left hspace=1]Kotimaisten teelehtien arvo teenkorvikkeena riippuu ensi sijassa siitä, miten lehdet on käsitelty ja valmistettu teeksi. Teeaineksien käsittelyssä täytyy olla erittäin huolellinen, jos mieli saada hyvän makuista teetä. Yksinkertaisin teenkorvikkeen valmistustapa on kuivaaminen. Silloin saadaan n.s. "vihreää teetä". Lehdet levitetään ohuihin kerroksiin ja kuivataan ulkona varjoisassa paikassa. Teelehtiä on hyvä käännellä silloin tällöin kuivumisen aikana. Näin kuivatuista lehdistä valmistettu tee tuoksuu ja maistuu luonnollisesti "vihannalta". Lehtien lisäksi voidaan myöskin varsista valmistaa teetä. Vadelmanvarret paloitellaan, kuivataan ja valmistetaan sellaisenaan teeksi. Tee valmistetaan keittämällä ja samoissa varsissa riittää makua useammaksikin kerraksi. Varsista valmistettu "vihreä tee" ei maistu yhtä paljon "vihannalle" kuin vastaavanlainen lehtitee.

Paahtaminen.

Teeaineet levitetään voipaperilla päällystetyille pelleille ja paahdetaan hitaasti kohtalaisessa uunin lämmössä vaalean ruskeiksi. Paahdetuista teeaineista valmistettu tee on väriltään kauniin ruskeaa ja makukin muistuttaa erehdyttävästi aitoa teetä. Erikoisen hyvin paahtaminen sopii puolukanlehdille, mutta myöskin mustikanlehdille ja nuorille versoille. Puolukanlehdistä valmistetaan tee keittämällä niitä vähintäin puolen tuntia, jotta teehen saadaan riittävästi makua ja väriä. Samoja lehtiä on syytä käyttää 2-3 kertaa, sillä vasta kun lehdet ovat perusteellisesti lionneet saadaan niistä parhaan makuinen tee. Puolukkatee on parhaimpia teenkorvikkeita siitä syystä, että sen valmistus on helppoa, onnistuminen aina taattua ja maku miellyttävä.

Paahdetuista mustikanlehdistä ja varsista valmistetaan tee samalla tavalla. Maultaan ja väriltään se on edellistä miedompaa. Hyvää paahdettua teetä saadaan myös marjojen kannoista. Muuraimen, vadelman, mesimarjan tai mansikan kannat kuivataan ja paahdetaan vaalean ruskeiksi. Ovat erinomaista teetä joko yksinään tai teesekoituksissa.

Käyminen.

[image:14397 align=left hspace=1]Teelehdet levitetään heti kerättyä kuihtumaan vuorokaudeksi varjoisaan paikkaan ulos. Sen jälkeen ne puserretaan rikki, ripotellaan vähän vettä päälle, jos lehdet tuntuvat kuivilta, sidotaan tiukkaan vaatenyyttiin ja annetaan käydä 2-3 päivää lämpimässä paikassa (n. 30° lämmössä). Sitten lehdet kuivataan joko lieden yläpuolella tai ulkona. Sopiva käymislämpö on esim. lieden yläpuolella. Käymisen tuloksena saadaan teehen aidon teen väri, tuoksu ja maku.

Toinen tapa: Muutaman tunnin ajan nahistuneet lehdet pakataan tiiviisti lasipurnukkaan, ruukkuun tai muuhun sopivaan astiaan, mikä ei anna makua, paino pannaan päälle (ilmarako pitää jättää) ja lehtien annetaan käydä 2 päivää. Lehdet kuivataan uunissa ja teen väri riippuu kuivaamislämmöstä. Parasta teetä saadaan näin mansikanlehdistä, mutta hyvää tulee myös vadelmanlehdistä.

Höyryttäminen.

Vastapoimitut lehdet pakataan kannelliseen emaljikasariin tai muuhun sopivaan astiaan, joka pannaan toiseen, kiehuvaa vettä sisältävään kasariin. Lehtien annetaan näin suljetussa astiassa hiestyä puolen tunnin ajan (kunnes ovat ruskettuneet). Lehtiä sekoitetaan kerran höyryttämisen aikana. Kasari nostetaan tulelta ja lehtien annetaan kannen alla jäähtyä pari tuntia. Sen jälkeen lehdet levitetään voipaperilla päällystetylle pellille ja kuivataan miedossa uunin lämmössä. Lopuksi lehdet voidaan vielä paahtaa, jolloin teestä saadaan voimakkaamman väristä kuin paahtamattomasta. Höyrytysmenetelmä on nopea ja käytännöllinen ja siten saatu tee hyvän makuista. Menetelmä sopii kaikille pehmeille lehdille.

Teen valmistaminen.

[image:14398 align=left hspace=1]Korviketeen keittämistapa riippuu siitä, millaisesta teenkorvikkeesta on kysymys. Useimpia korvikkeita ja varsinkin paahdettuja on kiehautettava ja sen jälkeen annettava vielä "vetäytyä", vieläpä joitakin oikein keitettävä 15-30 min., kuten esim. puolukkateetä ja marjateetä. Käymismenetelmällä valmistettu tee, joka lähinnä vastaa ulkolaista, voidaan valmistaa juomaksi samalla tavalla, niin että kiehuva vesi kaadetaan teelehtien päälle kuumennettuun teekannuun ja annetaan hautua jonkin aikaa. Useimmat teenkorvikkeet ovat miedompia kuin ulkolainen tee, joten niitä on käytettävä runsaammin.

Kaikista teenkorvikkeista voidaan valmistaa yksinäänkin teetä ja hienoaromiset teeaineet pääsevätkin tällöin parhaiten oikeuksiinsa. Kuitenkin hyvin laimeat tai värittömät korvikkeet ovat onnistuneimpia erilaisissa sekoituksissa. Mieluisin sekoitus taas löytynee siten, että kunkin maku saa määrätä kotoisen teesekoituksen, käytettiinpä siihen sitten vaikkapa "kaikkia yhdeksää lajia". Seuraavassa muutamia hyviä sekoituksia.

Arkitee.

1/2 vadelmanlehtiä
1/2 mansikan- tai mustaviinimarjanlehtiä
tai kaikkia kolmea yhtä paljon.

Lehdet valmistetaan mieluimmin erikseen teenkorvikkeeksi joko käymis- tai höyrytysmenetelmää käyttäen ja sekoitetaan vasta valmiina.

Syystee.

3/5 vadelmanlehtiä
1/5 mustaviinimarjanlehtiä
1/5 ruusunmarjoja,

Lehdet käsitellään kuten edellä. Kuivatut ruusunmarjat lisätään sekoitukseen hienonnettuina.

Saunatee.

1/2 puolukanlehtiä
1/2 ruusunmarjoja.

Paahdetut puolukanlehdet ja ruusunmarjat pannaan kylmään veteen kiehumaan ja keitetään, kunnes tee on tarpeeksi vahvaa.

Juhlatee.

3/4 puolukanlehtiä
1/4 kuiv. vadelmia
hiukan paahdettua raparperia.

Paahdetut puolukanlehdet, raparperit ja kuivatut vadelmat pannaan kylmään veteen kiehumaan ja keitetään hiljalleen noin puoli tuntia ja sen jälkeen annetaan teen vielä hetkisen hautua. Erittäin hyvää.

Juhannustee.

Vadelmanlehtiä, mustaviinimarjanlehtiä, lehmuksenlehtiä, juolavehnänjuurta ja omenankuoria sekoitetaan kaikkia yhtä paljon. Juolavehnä antaa teesekoitukselle pirteän lisämaun. Juolavehnänjuuripalaset kuivataan teetä varten.

Kekkeritee.

Mustaviinimarjan, vadelman-, omenan-, puolukan-, horsman- ja mansikanlehtiä, kaikkia runsaasti sekä mustikan-, koivun. ja ruusunmarjoja, kutakin vähän. Lehdet käsitellään höyrytysmenetelmällä. mieluimmin kukin erikseen ja sekoitetaan vasta valmiina. Teetä on keitettävä 20 min.

Teen säilyttäminen.

Tee säilytetään kuivassa, pimeässä paikassa suljetussa lasi- tai metallipurkissa, ettei se väljähdy. Jos tee pääsee kostumaan, on se heti uudelleen kuivattava.

Kaakaonkorvikkeet.

Raa'at perunat kuutioidaan pieniksi ja ruskistetaan miedossa uunissa kauniin ruskeiksi, minkä jälkeen ne jauhetaan lihamyllyssä tai hienonnetaan huhmaressa mahdollisimman hienoksi. Jauhosta keitetään maitoon kaakaota tavalliseen tapaan. Jos juoman saostaa munalla tai pienellä määrällä perunajauhoja, on se herkullista. Kotitekoisista kaakaojauhoista voi valmistaa myös kiisseliä, suurustamalla maidon perunajauhoilla ja maustamalla sokerilla ja "kaakaolla" sekä hiukan suolalla.

Tammenterhot käsitellään muuten samoin kuin kahvinkorvikkeeksi, mutta paahdetaan ainoastaan vaalean ruskeiksi. Kaakao valmistetaan tammenterhojauhosta seuraavasti: Kupin pohjalle pannaan teelusikallinen jauhoa ja sokeria, päälle kaadetaan kiehuvaa maitoa tai vettä. Vettä käytettäessä lisätään juomaan vähän maitoa tai kermaa kuten kahviinkin. Juodaan kuumana.

[image:14399 align=left hspace=1][image:14400 align=right hspace=1]Idän lukemattomat miljoonat käyttävät teetä verrattomasti enemmän kuin mitään muuta nautinto- tai virkistysjuomaa. Mutta sitä juodaan myös paljon kaikissa muissakin maanosissa. Onhan mm. yleisesti tunnettua varsinkin englantilaisten ja venäläisten teerakkaus. Me suomalaiset kuulumme harvoihin teetä verraten vähän kuluttaviin kansoihin. Skandinaavisissa naapurimaissamme käytetään sitä henkeä kohti noin neljä kertaa niin paljon kuin meillä -- vaikka ei Ruotsissakaan vielä osata teetä valmistaa oikealla tavalla, joten se ei ole saavuttanut ansionsa mukaista kansansuosiota sielläkään. Mutta suurimmat kansat sen osaavat, ja niinpä onkin tee niiden ylivoimaista, melkeinpä jumaloitua kansallisjuomaa. Hienoisesti hämmästyen voimme eräistä kirjoista lukea, että tee on katsottava myös korkeamman sivistyksen, jalostuneemman seurustelutaidon mittapuuksi. Kahvi on sen rinnalla perin "talonpoikaista".

Me suomalaiset emme -- enempää kuin skandinaavit tai saksalaisetkaan -- osaa valmistaa teetä oikealla tavalla. Emme edes tunne sitä sen tarkemmin -- puhumattakaan, että tietäisimme jokaisen eri teelajin vaativan aivan omalaatuisen käsittelynsä. Asiantuntijat väittävät, että taitamattomalla käsittelyllä turmellaan täydellisesti parhainkin tee. Meidänkin maassamme kannattaisi kiinnittää tähän juomaan enemmän huomiota. Sillä tee kyllä ansaitsee, että sen arvo ymmärretään, sen ominaisuudet tunnetaan ja että sitä osataan myös oikein valmistaa juomaksi. Tai käyttääksemme japanilaisen kirjailijan Okakura Kakuzon sanoja: "Tee on taideteos ja vaatii mestarikäsiä, jotta sen jaloimmat ominaisuudet pääsisivät oikeuksiinsa".

Se, mitä edellä on sanottu oikean teen valmistamisesta, pitää paikkansa myös korviketeen kohdalla.


Pois Pula ja Puutteet, 1943, kirjoittanut Untamo Utrio.



Main menu 2