Väinönputki. — Kvanne.

Botanical name: 

(Angelica officinalis. H.)

Väinönputki. Kvanne. Päämuoto kasvaa Lapissa ja Pohjanmaalla harvinaisena purojen varsilla ja lähteillä; yleisempi on Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla kasvava merenranta-muoto, mutta runsaasti sitä ei missään tavata.

Ne ovat isoja, aina 2 metriä korkeita putkia, 2-3 kertaa parilehtiset, kukat kellan vihreät.

Lääkkeeksi käytetään kaksivuotista lyhyttä ja paksua juurakkoa, sekä siitä lähteviä 1 cm paksuja juuria, jotka väriltään ovat punertavan ruskeita ja usein ikäänkuin palmikoituna jatkuvat juurakosta alaspäin. Juurakko, joka ulkoa on kellan ruuninen, sisältä valkea hieman kellertävä, kootaan ja kuivataan keväällä, sekä säilytetään astiassa.

Sen käytäntö apteekissa on melkolailla vähentynyt, mutta kansan keskuudessa varsinkin pohjan perillä on se suuriarvoinen, sitä kuin käytetään sekä ravintona, nuoria runkoja ja lehtiä, että lääkkeenä. Teen muodossa käytetään juurakkoa yleistä heikkoutta ja huonoa ruuansulatusta vastaan.


Tärkeimmät Kotimaiset Lääkekasvimme, 1913, toimittanut Fr. Virokannas.