Mesiangervo - vuoden 1994 hyötykasvi.

Yleistä

Mesiangervo (ruotsiksi älgört, älggräs, mjödspirea, mjödört, latinaksi Filipendula ulmaria) kasvaa yleisenä koko Suomessa kosteilla niityillä, ojissa, rantaniityillä ja -pensaikoissa, koisteissa lehdoissa, ja jopa viljeltynä puutarhoissa. Sitä löytyy myös muualla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Ameriikassa.
Mesiangervolla on vanhempi latinan nimi, Spiraea ulmaria, josta lääke Aspiriini on saanut nimensä.

Paikka kasvitieteessä

Mesiangervo kuuluu ruusukasviin, kuten myös mm. ruusut, vadelmat, ja mansikat.

Suomessa esiintyy villeinä kaksi angervolajia: sikoangervo (brudbröd, Filipendula vulgaris, ennen F. hexapetala ja Spiraea filipendula) ja mesiangervo (älggräs, älgört, F. ulmaria, ennen Spiraea ulmaria). Molempia viljellään myös koristekasveina puutarhoissa.

Näiden lisäksi viljellään koristeellisia sukulaisia, kuten jättiangervo (jätteälggräs, F. kamtschatica), idänmesiangervo (sibiriskt älggräs, F. palmata), ketoangervo (japanskt älggräs, F. purpurea) ja vaaleanpunainen (oikeastaan hämmästyttävän pinkki) preeria-angervo (amerikanskt älggräs, F. rubra).

Ulkonäkö

Monivuotinen pystyvartinen ruoho, 100-150 cm korkea. Lehtiruusukkeen lehdet ovat päätöparisia, noin 50 cm pitkiä, ja tuoksuvat eri tavalla kuin kukat. Ne ovat 3-5 parisia, päätölehdykkä muita isompi, ja lehdyköiden välissä on pieniä välilehdyköitä. Kukinnot (kesä-elokuu) 5-25 cm pitkiä, epäsäännöllisiä, kermanvalkoisia, tiheitä. Tuoksu on vahva, juurakko mukulamainen.

Keruu, käsittely, säilöntä

Mesiangervo säilyy pitkään tehokkaana.

Mesiangervon kukintoja pitää kerätä aurinkoisena kesä-aamuna. Ne ovat tehokkaimmillaan kun niissä on vielä nuppuja; ruskeita kukkia ei pidä ottaa koriin. Kukinto on niin tiivis että kuivatessa saattaa löytyä montakin yllätysvieraita (pieniä kovakuoriaisia, vähän isompia hämähäkkeja), joten kannattaa jo kerätessä tarkkailla saalista.
Kukinnot kuivataan (alle 40 °C) ja säilytetään tiiviissä lasipurkeissa pimeässä nurkassa. Itse olen yleensä levittänyt kukkia sanomalehden aukeamalle ja jättänyt lattialle/pöydälle viikoksi. Niitä voi myös ripustaa kimppuna kattoon kuivumaan.

Mesiangervon lehti on parhaimmillaan ennen kukintaa. Se kerätään leikkaamalla maata myöten poikki ja kuivataan (kts. kukka) tai hiostetaan. Jos tekee yrttiteesekoituksen mesiangervon lehtiä voi hiostaa muiden lajien kanssa yhtaikaa (pihlajan tai vatun lehti paranee hiostamalla).
Lehtiä hiostetaan sillä tavalla, että ne hierretään käsissä tiiviiksi palloiksi, joita sullotaan sopivaan astiaan (lasipurkkiin). Siellä ne saavat muhia pari päivää n. 40°:n lämmössä. Ruskeiksi ja tuoksuviksi muuttuneet lehdet kuivataan nopeasti ja sullotaan purkkeihin.

Paras astia säilytykseen on tiivis lasipurkki, jota pidetään pimeässä nurkassa kaapissa.

Lääkkeenä

Vuonna 1838 eräs italialainen löysi ensimmäistä kertaa mesiangervon kukkanupuista ja valkopajun (Salix alba) kuoresta salisyylihappoa. Vuonna 1899 lääketehdas Bayer kehitti lääkkeen (asetyylisalisyylihappon) ja nimitti sen asperiiniksi, joka pohjautuu vanhaan kasvitieteelliseen mesiangervon nimeen Spiraea ulmaria.

Kukissa on salisyylihapon lisäksi salisyylihapon johdannaisia (opireiini, salisiini, gaulteriini), tanniinia (10 %), limaa, flavonoideja, haihtuvaa öljyä, sitruunahappoa, C-vitamiinia ja sokereita. Tanniini tehoaa lasten ripuliin, salisyylihappo on antiseptinen, tulehduksia parantava, reumatismiä lieventävä ja virtsan sekä hien eritystä lisäävä. Kuuma keite hiostuttaa ja se sopii kuumelääkkeeksi, eräänlaiseksi kasviperäiseksi asperiiniksi. Keite lieventää myös kramppeja. Tanniini- ja lima-ainepitoisuus vaikuttanevat päin vastoin kuin isosalisylaatit, jotka voivat aiheuttaa mahaverenvuodon. Perinteisesti koko kasvia on käytetty hoitamaan happovaivoja.

Lehdissä on melkein samat aineet kuin kukissa, joten lehtiäkin voi käyttää kuumetta alentavana, tulehduksia tukehduttavana, virtsaa- ja hikeä ajavana ja reumatismiä lieventävänä lääkkeenä. Maku ei ole yhtä ylivoimainen kuin kukkien.

Lehtiä on käytetty ulkoisesti kääreinä, mutta lehdet nostattavat herkästi rakkuloita iholle. Rakkuloilta vältytään jos kääreen alle levitetään ohut rasvakerros, eikä käärettä pidetä liian kauan.

Juuriakin on käytetty kuumeeseen sekä virtsaa ja hikeä ajavaana teenä.

Lääke-ohjeet

Kukista tai kukkanupuista tehty tee lieventää flunssan ja reumatismin oireita sekä päänsärkyä. Kylvyssä hieman vahvempi tee on rentouduttava. Vahvempaa teetä saat joko lisäämällä kasviainesta tai pidentämällä haudunta-aikaa. Maku tulee nopeasti liian voimakkaaksi, ole siis varovainen kun haluat vahvuutta lisää!
Mesiangervoa löytyy myös joissakin reuma-, rakkovaiva-, munuaisvaiva-, vesipöhö- ja nivelvaiva-lääkkeissä.

Haude kukista flunssaan, nuhaan ja päänsärkyyn

1-2 tl kuivattuja kukkia, 2,5 dl vettä
Kiehauta vesi, kaada kukkien päälle. Anna hautua 10 minu., siivilöi. Juo 1-3 kuppia päivässä.

Haude kukista kuumeeseen

2 tl kukkia, 1,5 dl vettä
Kiehauta vesi, kaada kukkien päälle, anna hautua 15 min. (örk), siivilöi. Juo 1-2 kuppia päivässä, kuumana.

Haude lehdistä kuumetta alentamaan ja hikeä ajamaan

kuivattuja lehtiä, vettä
Kiehauta vesi, kaada lehtien päälle, anna hautua, siivilöi. Juo 1-2 kuppia päivässä, kuumana.

Haude juuresta ripuliin

2 tl juuria, 1,5 dl vettä
Kiehauta vesi, kaada juurten päälle, anna hautua 15 min., siivilöi. Juo 2 kuppia päivässä tarvittaessa.

Yllä olevia hauteita voidaan makeuttaa hunajalla.

Virkistävä jalkakylpy

kuivia maitohorsman varsia, kuivattuja mesiangervon varsia, vettä
Kiehauta vesi, kaada kasvien päälle, anna hautua. Lisää kylmää vettä ja nauti jalkakylvystä.

Ruokana ja juomana

Kuivatuista lehdistä saa hyvää yrttiteetä. Erityisen hyvä mesiangervo on sekoituksissa; muuten sen makuun kyllästyy herkästi. Hyvä sekoitus on 1/3 pihlajan lehti (kerätään ennen juhannusta, muuten ei löydy tarpeeksi virheettömiä lehtiä), 1/3 vadelman lehti (tässä on piikkejä, pitää suodattaa hyvin) ja 1/3 mesiangervon lehti. Mansikan ja mustaherukankin lehti on hyvä teessä.

Tee valmistetaan antamalla kuivattujen tai hiostettujen ja kuivattujen lehtien hiukan kiehahtaa vedessä. Teen maku on mieto ja miellyttävän.

Kukat on käytetty viinan, viinin ja oluen mausteena. Viinamausteena kukat jätetään vähäksi aikaa viinaan, joka saa niistä mielyttävän maun. En tiedä miltä kukat maistuvat käsittelyn jälkeen... Kukkia on myös lisätty simaan.

Tuoreita kukkia ja lehtiä voidaan voidaan lisätä salaatteihin ja keittoihin.

Ruoka-ohjeet

Kukkia oluen, viinin ja siman mausteena

tuoreita kukkia
Hiero käymisastiat tuoreilla mesiangervon kukilla. Juoma saa aromaattisen makean maun.

Viiniä

4 l kukkia, 1,5 kg sokeria, 4 l vettä, 3 dl valkoisen rypäleen tiivistettä, 1 tl rypäletanniinia, 2 sitruunan mehu, hiivaa, hiivaravinto
Kaada kiehuvaa vettä kukkien päälle, sekoita sitruunan mehu, rypäletiiviste ja sokeri liemeen. Anna viilentyä huoneenlämpöiseksi. Lisää tanniinia, hiivaa ja hiivaravintoa. Peitä hyvin ja anna olla 8-10 vrk lämpimässä. Hämmennä päivittäin. Siivilöi ja kaada käymisastiaan, jossa on ilmalukko. Pulloita kun viini kirkastuu, ja kaada toisiin pulloihin pari kolme kuukautta myöhemmin.

Muuta

Keitettyä mesiangervoa on käytetty lehmien pesuun; tämä on kuulemma ajanut loisia tiehensä.

Kukkia on keski-ajan Euroopassa kesäisin levitelty makuuhuoneiden, salien ja tanssilavojen lattioille, jotta se edes vähän peittäisi sen ajan puhtauden puuteen hajua.
Tuoreita tai kuivattuja kukkia on myös käytetty laventelin tavoin liinakaapeissa tuoksua levittämässä.

Juuresta saa mustaa väriainetta.

Lopuksi

Mesiangervo on yllättävän monipuolinen kasvi, ja helposti tunnistettavissa. Kerääminenkään ei ole ylivoimainen tehtävä, itse asiassa tästä saa helposti kukkia ja kukkanuppuja varastoon talven tarpeisiin. Siis keräämään vaan!

Henriette Kress

(julkaistu Hyötykasviyhdistyksen Pähkylässä joskus)