Pihlajanmarja.

On ruotsalainen sananlasku ...

... se menee näin: "Surt, sade räven on rönnbären". Käännettynä se on "Hapanta, sanoi kettu pihlajan marjoista".

Kettu ei tietenkään päässyt maistamaan marjoja, ne kun ovat korkealla puussa - paitsi sellaisina vuosina kun marjoja on niin paljon että oksat taipuvat maahan saakka.

Minusta pihlajanmarjat (Sorbus aucuparia) maistuvat enemmänkin karvaalle kuin happamalle.

Pihlajanmarjoja tulee paljon noin kolmen vuoden välein, näin myös tänä vuonna.

Keruu on helppo, ja marjaterttuja saa helposti korikaupalla. Marjoja saa helposti puhtaiksi: poista varret, poista pilaantuneet marjat, ja poista lehdet. Heitä puhdistetut marjat pakkaseen muutamaksi päiväksi, niin niistä tulee makeampia.

Erittäin hyvänmakuista mehua saa kun laittaa mehumaijaan puolet pihlajanmarjoja ja puolet omenaa sekä sokeria maun mukaan. Itse en pidä makeasta, joten sokerin määrä ei riitä säilömään mehua. Suurin osa mehusta joutuukin meillä pakkaseen odottamaan myöhempää käyttöä.

Pihlajanmarjoille voi käyttää tavanomaiset hillo- ja hyytelö-ohjeet, mutta pihlaja vaatii ruokalusikallisen hyvää viinaa per puoli litra valmista tavaraa. Lisää purkkeihin siis cointreau'ta, viskiä tai giniä. Älä erehdy käyttämään huonoa viinaa, sillä pihlaja tuo viinan makua esille. Pihlajanmarjahillo huonolla viinalla on todellakin pahanmakuinen.

Voit halutessasi laimentaa pihlajan vahvaa makua omenoilla.

Jos jätät viinat pois et pääse ikinä eroon pihlajanmarjahillostasi. Jos taas käytät viinaa et ehkä ehdi saada yhtään hilloa itse.